fbpx
Uutiset

Muutosvastarinta ei saa myllertää järkeä kumoon

Ainoat pysyvät asiat suomalaisessa kuntakentässä lienevät muutos ja – muutosvastarinta.

Tähän mennessä ensinmainittu pitää jälkimmäistä niskalenkissä. Mylleryksen pyörteissä kuntien lukumäärä on toisen maailmansodan jälkeisistä ajoista vähentynyt lähes parillasadalla.

Sama meno jatkunee vastedeskin. Monilta suunnilta on kuulunut kannanottoja siitä, että vaikka nyt ei mitään tapahtuisikaan, tulee kuntaliitos Hämeenlinnan seudullakin eteen jossain vaiheessa.

Toisaalta aina kun jostain asiasta puhutaan väistämättömänä välttämättömyytenä, pitäisi hälytyskellojen soida. Mitäs tässä nyt yritetäänkään ajaa takaa? Eikö vaihtoehtoja todellakaan muka ole?

Muutosvastarinta kuntakeskustelussa kumpuaa pohjimmiltaan kuntalaisten identiteetistä.

Omaa kuntaa ei haluta menettää. Keskustelu kaikuu hieman samoin soinnuin kuin kannanotot Suomen liittymisestä Euroopan unioniin. Periferia pelkää äänivallan menettämistä ja sivuseutujen asukkaat kammoksuvat suurta yksikköä, joka tekisi heistä juurettomia.

Parolalaiset Marjo Tjukanov ja Tarja Keinänen tiivistivät asian hyvin tiistain Hämeen Sanomissa: “Sitten muisteltaisiin vanhoja Hattulan aikoja kaiholla kuten markkaa.”

Vaikka suurkunta syntyisikin, säilyvät myös vanhat kunnat – ihmisten mielissä ja sydämissä ainakin niin kauan kuin elossa on niiden syntyperäisiä asukkaita. Ei markkakaan ole mihinkään kadonnut, vaikka euro on ollut käytössä useita vuosia.

Hyviä esimerkkejä kuntakentältä puolestaan ovat Tyrväntö tai Vanaja, jotka eivät suinkaan jääneet pelkiksi maininnoiksi historiallisten teosten sivuilla.

Päätöksenteko suurkunnasta asiatietoihin perustuen on vaikeaa. Käytettävissä ei juurikaan ole varmaa tietoa siitä, miten kuntaliitos vaikuttaisi tavallisen kuntalaisen jokapäiväiseen elämään.

Missään ei valitettavasti ole laboratoriota, jossa voitaisiin testata eri kuntamallien toiminta tosielämässä.

Siitä huolimatta ja oli asia miten tunnepitoinen hyvänsä, pitäisi päätöksenteossa pitää järki kädessä. Kuntien tulevaisuudesta päättäminen ei ole mikään “musta tuntuu” -kysymys.

Päättäjätkin ovat tavallisia kansalaisia, toivottavasti hieman tavallista enemmän asioihin perehtyneitä, mutta pohjimmiltaan täysin tavallisia tallaajia.

Yksittäisen valtuutetun ei nykyään voi edes olettaa olevan perehtynyt kaikkeen mahdolliseen. Omakohtaiset kokemukset ja tiedot näyttelevät yhä pienempää roolia asiantuntijoiden ja erilaisten lobbaajien merkityksen korostuessa.

Tunteet jylläävät valtuutettujenkin mielissä, mutta heidän pitäisi osata katsoa menneisyyden sijaan tulevaisuuteen. Tarkoitti se sitten suurkuntaan liittymistä tai ei. Tärkeintä on, että asiat puhuvat.

teresa.kauppila@hameensanomat.fi

Menot