Uutiset

Myllymäen ja Alvettulan koulujen tulevaisuus selviää toukokuussa

Kuten vanhempainkokouksissa on jo ennakoitu, lasten ja nuorten lautakunta saa eteensä esityksen, jossa kaikki OKL:n tiloihin tulevat oppilaat kirjattaisiin Ojoisten koulun oppilaiksi.

Myöhemmin koululle keksittäisiin uusi nimi.

Muutos tapahtuu ensi elokuun alussa.

Esitys Ojoisten koulun siirtämisestä Normaalikoulun ja OKL:n tiloihin tulee lautakunnan käsittelyyn tiistaina.

Ojoisille jatketaan kuitenkin varhaiskasvatuskeskuksen suunnittelua siten, että siitä tulisi päivähoidon esiopetuksen ja alkuopetuksen keskus.

Käytännössä sinne tulisi siis myös alakoulun ensimmäisen ja toisen luokan opetus.

Useita selvityksiä

Tilaajajohtaja Markku Rimpelä esittää lisäksi jatkoselvityksen tekemistä mahdollisuudesta lakkauttaa Myllymäen koulu ja siirtää sen toiminta osaksi OKL:n tiloihin syntyvää kokonaisuutta.

Tämä tarkoittaa, että alakoulun oppilasmäärä nousisi noin 900:aan.

Selvityksen pitäisi valmistua lautakunnan toukokuun kokoukseen. Siinä pitää ottaa kantaa myös muutoksen aikatauluun.

Rimpelä ehdottaa jatkoselvitystä myös Lyseon yläkoulun lakkauttamisesta. Oppilaat ja henkilökunta jaettaisiin jäljellejäävien yläkoulujen kesken.

Alkuopetus Alvettulaan?

Lisäksi selvitystyötä on tarkoitus tehdä Alvettulan koulun tulevaisuudesta. Kouluverkkoselvityksessä on kaavailtu, että Alvettulan koulusta siirretään vuosiluokat 3-6 Hauhon yhtenäiskoululle.

Varhaiskasvatuksen toiminnot siirrettäisiin Alvettulan koululle. Tällöin voitaisiin luopua varhaiskasvatuksen käyttöön vuokratuista rivitalohuoneistoista.

Taka-ajatuksena on, että näin tuettaisiin Hauhon yhtenäiskoulun toiminnallista kokonaisuutta. Samalla säilytettäisiin Alvettulassa alkuopetus.

Raha vaikuttaa, sillä tällä konstilla kaupunki välttyy investoinneilta ja säästää tilavuokria.

Kaikkien selvitysten pitää olla lasten ja nuorten lautakunnan käsittelyssä toukokuun 2012 kokouksessa. (HäSa)

Menot