Uutiset

Myöhäinen korvaus hittilaulun tekijälle

Eteläafrikkalainen mies, tai käytännössä hänen perikuntansa, saa tekijänkorvauksia hittilaulun säveltämisestä melkoisen myöhään. Salomon Linda kirjoitti vuonna 1939 zulunkielisen laulun, joka on tullut myöhemmin kautta maailman tunnetuksi sävelmänä The Lion Sleeps Tonight.

Laulusta on tehty liki 200 levyversiota, ja se kuultiin myös Disney-piirrosfilmillä Leijonakuningas. Kappaleen alkuperäinen nimi on UyiMbumbe, mikä on suomennettuna Sinä olet leijona.

Salomon Lindan perikunta on nyt voittanut kansainvälisen oikeuskiistan laulun tekijänoikeuksista. Tämä merkitsee, että sävelmän sekä jo kerääntyneet että tulevat rojaltitulot ohjataan perheen perustamalle säätiölle. Takautuvasti palkkioita pulittaa ainakin jenkkiläinen musiikkikustantaja Abeline Music.

Afrikkalaiset musiikkipiirit ovat luonnehtineet nyt saatua oikeuden päätöstä suurvoitoksi Etelä-Afrikan kulttuurille. Päätöksen katsotaan niin ikään luoneen ennakkotapauksen tekijänoikeuksiin.

STT

Päivän lehti

29.5.2020