Uutiset

Myöhäiset menijät saavat ajella rauhallisilla teillä – "Joulun liikenteet on käytännössä jo liikennöity"

Kolmelle päivälle jakautunut joululiikenne näyttää sujuneen poikkeuksellisen leppoisasti. Tieliikennekeskus arvioi, että sunnuntaiksi ei teille riitä enää paljoakaan menijöitä.
Useammalle päivälle jakautunut menoliikenne on varmistanut leppoisat ajelut pääteille. Ruuhkaa on ollut lähinnä ostoskeskusten lähialueilla. Kuva: Eriika Ahopelto

Joulun menoliikenne maanteilla on pitkälti jo mennyt menojaan perjantaina ja lauantaina, arvioi tieliikennekeskus.

– Liikenteet on käytännössä jo liikennöity, eikä enää tänäänkään ollut erikoisempaa enää aamupäivän jälkeen, kertoo tieliikennepäivystäjä Ossi Riikonen Tampereen tieliikennekeskuksesta Lännen Medialle.

Mitään erityisiä liikennesolmuja ei ole tiedossa, ja pahoilta onnettomuuksiltakin on vältytty. Liikennevirta on tiettävästi pysynyt myös normaaleissa nopeuksissa.

– Ihmisillä on ilmeisesti ollut varsin leppoisaa matkantekoa.

Tärkeimpänä syynä lienee menoliikenteen jakautuminen useammalle päivälle.

Tänä vuonna viimeisillä on rauhallisinta

Myöhäisimmille menijöille eli esimerkiksi vasta aatonaattona pidempää etappia suunnitteleville onkin luvassa tilaa teillä.

– Sunnuntaiksi odotetaan hyvin rauhallista päivää, Riikonen sanoo.

Eri päiville jakaantuneen aikataulun lisäksi liikennettä ovat helpottaneet kelit. Lämpötila on pysynyt pääteillä pakkasella, ja pöllyävä lumi on Riikosen mukaan liukastuttanut pääasiassa risteysalueita ja ramppeja.

– Paluuliikenteessä voikin olla jo erilaista.

Tapani vilkkain, mutta ei välttämättä ruuhkainen

Pääteiden vilkkaimmaksi paluupäiväksi ennakoidaan ensi keskiviikkoa eli tapaninpäivää.

Riikonen arvelee, että vaikka keskiviikkona autoja onkin teillä eniten, jakautuu myös paluu useammalle päivälle. Niinpä se tasaisi liikennevirtaa menolikenteen tavoin.

– Tuskin kaikki lähtevät tulemaan vielä tapanina, sillä moni on saanut aika helpolla loppuviikonkin lomaa, Riikonen miettii.

– Toisaalta ne onnettomat, jotka joutuvat jo torstaina töihin, ovat siellä seassa.

Ostoskeskusten liepeillä on ollut tukkoista

Taajamissa ja niiden tuloväylillä ruuhkaa sen sijaan riitti niin perjantaina kuin lauantainakin. Sunnuntainakaan tältä ei välttämättä kaikkialla vältytä.

Syynä on paikallinen asiointiliikenne.

– Se on ruuhkauttanut teitä erityisesti suurten ostoskeskusten lähistöillä, kertoo liikennekeskuspäivystäjä Petra Latvasalo Traffic Management Finlandin tiedotteessa.