Kolumnit Uutiset

Myös sinun lapsesi

Peruskoulun lukuvuosi alkaa tänään Hämeenlinnassa ja koulun aloittaa taas uusi sukupolvi. Aikuinen ei aina muista minkälainen elämänmuutos koulun alku pienelle ihmiselle on.

Ensimmäisen luokan aloittavien lasten sosiaaliset taidot poikkeavat toisistaan paljon. Minä en esimerkiksi ollut koskaan päiväkodissa, vaan menin ensimmäiselle luokalle kylmiltään. En ollut ollut tekemisissä juuri muiden, kuin minut jo valmiiksi tuntevien ihmisten kanssa.

Minun tapani sopeutua uuteen tilanteeseen oli vetäytyä sivuun. Käyttäydyin siten, kuin sosiaaliset taitoni antoivat myöten.

Ellen olisi ollut epäsosiaalisuuteni lisäksi ujo, omiin jalkoihinsa kompuroiva 20-kiloinen rillipää, olisin saattanut reagoida pelottaviin tilanteisiin kiusaamalla muita lapsia.

Uskallan veikata, että suurimmassa osassa lasten kiusaamistapauksista on kyse ennemmin sosiaalisten taitojen puutteesta ja käytöshäiriöistä kuin läpeensä pahoista yksilöistä. Sitä suuremmalla syyllä kiusaamiseen pitää kiinnittää huomiota heti, korjata asia, kun se on vielä korjattavissa.

Kun lapsen huonoon käytökseen puututaan aikaisin, on hänellä mahdollisuus tulevaisuudessa muodostaa terveitä ihmissuhteita. Jos alistajaa ei ojenneta, hänestä vielä tulee kieroon kasvanut paskiainen. Kiusaamiseen puuttuminen on kiusaajallekin palvelus.

Aiheesta puhuttaessa kuulee opettajien suusta usein sen, ettei kiireessä kaikkea ehdi huomata. En halua aliarvioida heidän työnsä kuormittavuutta ja paineita kasvavien ryhmäkokojen kanssa. Peruskouluopettajan työ käy varmasti apinalauman kaitsemisesta.

En kuitenkaan voi purematta niellä sitä, ettei ihmisten kanssa työskentelyyn koulutettu ihminen tunnistaisi henkisesti pahoinvoivaa lasta. Jos empaattisuus ei vielä kuulu opettajan pätevyysvaatimuksiin, olisi korkea aika lisätä se sinne.

Koulukiusaamiseen puuttumisen ei välttämättä tarvitse päättyä jälki-istuntojen jakamiseen. Piirretyissä tönijä saa tukkapöllyn, tönittävä marttyyrinkaavun ja tikkarin. Oikeassa elämässä molemmat tarvitsevat tukea. Kiusaajakin voi nimittäin pahoin.

Opettajan työtä ei helpota se, ettei yksikään vanhempi halua uskoa, että oma lapsi on kiusaaja.

”Ei minun lapseni”, on vanhemmalta typerin mahdollinen reaktio koulukiusaamiseen.

Jokainen aikuinen tietää varmasti hetken, kun oma paha olo on tullut purettua toiseen ihmiseen. Sammakot lentävät suusta, kun ahdistus kiristää rintaa. Jälkeenpäin hävettää. Tilanteissa on vain se ero, että lapsi ei osaa tulkita omaa käytöstään. Siinä tarvitaan aikuisen apua.

Jokainen räkänokka on potentiaalinen lällättelijä. Jatkossa, kun jälkikasvusi tulee koulusta, mitäpä jos kysyisit häneltä kuulumisten lisäksi sitä, miten hän kohteli tänään muita. Se on palvelus myös hänelle.

Päivän lehti

1.6.2020