Uutiset

Myrskytuhojen korjaaminen jatkuu tämän viikon

Hieman yli 200 kantahämäläistä taloutta on edelleen sähköttä sunnuntaisen Sylvi-myrskyn jäljiltä. Koko Vattenfallin verkkoalueella Kanta-Hämeessä ja Pirkanmaalla sähköt ovat poikki 700 taloudelta. Kanta-Hämeen vikakeskittymä on yhä Lammin Porraskoskella, mutta yksittäisiä vikoja löytyy myös muualta.

Vattenfall sai keskijänniteverkkonsa kuntoon keskiviikkona, jonka jälkeen sähkömiehiä ovat työllistäneet pienjänniteverkon viat ja raivaustyöt. Käyttöpäällikkö Markku Vänskä uskoo, että tämänhetkiset viat saataneen korjattua pääosin torstaina. Yksittäiset taloudet voivat joutua odottamaan sähköjen palaamista perjantaille.

-Raivaustyöt jatkuvat loppuviikon aikana. Viikonloppunakin on miehiä töissä, koska ihmiset menevät mökeilleen, ja todennäköisesti saadaan uusia vikailmoituksia, hän kertoo.

Puhelinverkon vikailmoituksia tulee yhä
Myös puhelinverkon kärsimiä vaurioita on saatu korjattua, mutta uusia vikailmoituksia tulvii edelleen. AinaComin palvelupäällikkö Juha Merisalo kertoo, että yhtiön vikapalvelun ruuhkat jatkuivat keskiviikkona.

Keskiviikkoillan tilanteen mukaan korjaamattomia vikoja laajakaista- ja puhelinyhteyksissä oli satakunta kappaletta, lähinnä Lammin ja Tuuloksen seuduilla. Merisalon mukaan nämä viat saataneen kuntoon torstaina tai viimeistään perjantaina.

-Loppuviikon aikana ilmenevistä uusista vioista osan korjaaminen menee todennäköisesti ensi viikolle, Merisalo sanoo.

-Tilanteen mukaan katsomme viikonlopun resurssit, että jatkammeko töitä.

AinaCom oy ja Hämeen Sanomia julkaiseva Hämeen Sanomat oy kuuluvat molemmat AinaGroup-konserniin. (HäSa)