Uutiset

Naapuriavusta kasvoi ystävyys

Kun omakotitalossa asuva hattulalainen Helvi Viljanen, 80, tarvitsee apua vaikkapa haravoinnissa, lumenluonnissa tai kaupassakäynnissä, avuksi rientää naapurista Kirsi Pitkonen, 42. On rientänyt jo reilut kahdeksan vuotta.

– Kirsi auttaa kaikessa sellaisessa raskaassa, johon minä en enää pysty. Aluksi tarvitsin pientä haravointiapua, kun pumppu (sydän) pani vastaan eikä lonkkakaan tykännyt haravoimisesta, Viljanen muistelee naapuriavun alkamista.

Vuonna 2004, kun Viljaselle laitettiin tekonivel lonkkaan ja leikkauksesta toipuminen vei kauan, Pitkonen kävi Viljasen puolesta kaupassa ja hoiti pankkiasiat sekä antoi autokyytejä tarvittaessa.

– Jälkikasvua on paljon, mutta he asuvat sen verran kaukana, ettei heistä ole juuri apua, sanoo Viljanen, jolla on kuusi lasta, 16 lastenlasta ja neljä lastenlastenlasta.

– Kontrolli on hirmuisen tärkeää, kun omaiset ovat muualla. Se luo turvallisuudentunteen, Helvi Viljanen hymyilee ja taputtaa naapurinsa kättä.

Luottamusta ystävystyneiden naapurusten välillä on sen verran, että Pitkosella on avain Viljasen kotiin kaiken varalta.

– Jos rullaverho ei ole noussut ylös tiettyyn aikaan, niin tulen omilla avaimilla tarkistamaan tilanteen, Pitkonen kertoo.

Toisen ollessa matkoilla toinen pitää huolen, ettei postilaatikko täyty sekä tarkkailee, ettei talossa käy kutsumattomia vieraita.

– Hyvät naapurit ovat kullan arvoiset. Olen hirveän tyytyväinen tähän järjestelyyn. Surkuttelen sellaisia, jotka tarvitsisivat apua, mutta joilla ei ole naapureita tai jotka eivät ole väleissä heidän kanssaan, Viljanen sanoo.

Hyviä hetkiä yhdessä

Naapurusten kanssakäyminen on paljon muutakin kuin pelkkää auttamista. Kahvittelu- ja rupatteluhetkiä vieteään tasaiseen tahtiin, ja syntymäpäiviä juhlitaan yhdessä, kun niiden aika on.

– Meillä on hyvin avoin suhde. Pystymme puhumaan kaikesta. Tiedämme myös, että toinen ei puhu toisen asioista kenellekään, naiset kertovat.

Vaikka Kirsi Pitkosella on työpäivän jälkeen kotona vilistämässä kolme alle kouluikäistä lasta, hän ei pidä naapurinsa auttamista rasitteena.

– Tähän asiaan ei löydy sanaa ei. Kun Helvi tarvitsee apua, Helvi nousee ykköseksi. Isäntä on silloin kotona lasten kanssa. Ja isäntä tulee tekemään sellaiset hommat, joihin minä en pysty, kuten piipunhatun laiton, Pitkonen kertoo.

– Minulle tulee hyvä mieli siitä, että pystyn olemaan apuna. Apu tulee sydämestä ja on pyyteetöntä, hän sanoo.

Omassa kodissa loppuun saakka

Helvi Viljasen toiveena on, että hän saisi asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään.

– Ihan loppuun asti, tai ainakin niin pitkään kuin kaikki koirat ovat täällä kotona, hän koputtaa päätään ja nauraa.

– Yhteiskunnan taholta tällaista palvelua ei saa ennen kuin on toinen jalka haudassa, Viljanen jatkaa.

Kirsi Pitkänen toivoo, että nuori polvi ottaisi nykyistä enemmän vastuuta vanhuksista.

– Sen verran pitäisi löytyä lähimmäisenrakkautta ventovieraaseen, ettei sellaisia yksinäisiä vanhuksia löytyisi, jotka ovat olleet asunnossaan kuolleena 2-3 kuukautta, hän sanoo paheksuen. (HäSa)