Kolumnit Uutiset

Nahkaiset polvihousut jalkaan ja menoksi

Käydessäni muutama viikko sitten Saksan Münchenissa en voinut välttyä huomaamasta tapaa, jolla baijerilaiset käyttävät perinneasuja.

Katukuvassa näkyi kaikenikäisten naisten päällä perinteisiä dirndl-pukuja. Hämmästyttävän moni mies puolestaan tuli vastaan perinteisiin polven päälle ulottuviin, olkaimellisiin nahkahousuihin pukeutuneena.

Kahden viikon päästä Münchenissä alkava Oktoberfest on perinneasujen kulta-aikaa. Moni turistikin hankkii itselleen tapahtumaa varten asiaankuuluvan asun.

Suomalaiset suhtautuvat saksalaisten nahkahousuihin enimmäkseen huvittuneesti. Harva täkäläinen voisi kuvitella vetävänsä sellaiset jalkaansa muutoin kuin hupailumielessä.

Saksassa perinnepuku ei kuitenkaan ole pelkkä olutfestivaaleihin liittyvä naamiaisasu. Sitä käytetään juhla-asuna, biletysvaatteena ja jossakin määrin myös työasuna. Tilanne on sama myös rajan takana Itävallassa ja Sveitsissä.

Perinneasuista on Alppimaissa tullut myös merkittävä muotiteollisuuden haara. Asuja myy niin muotitalo Hugo Boss kuin halpatuontia harjoittavat yrityksetkin. Malleja varioidaan, helman pituus ja puseron kaula-aukon avaruus vaihtelevat. Tulipa kadulla vastaan yksi vaaleanpunaisiin lederhoseneihin pukeutunut nainenkin.

Saksalainen perinnepuku ja suomalainen kansallispuku ovat kaksi eri asiaa, mutta vertaan niitä silti.

Meillä kansallispuvun näkee ainakin kaupunkiolosuhteissa lähinnä kansantanssiharrastajan asusteena. Juhla-asunakin pukuja käytetään, mutta jos kyse ei ole Keskustan puoluekokouksesta, on kansallispukuinen juhlakansan joukossa useimmiten yksittäinen poikkeus.

Esimerkiksi Linnan juhlissa kansallispuvut ovat olleet lähinnä pitkien juhlapukujen lomassa vilahtelevia erikoisuuksia.

Suomessa kansallispukuihin on näihin päiviin asti suhtauduttu hirveän vakavasti. Pukujen malleja ja käyttöä on vaalittu ja valvottu. Maassamme oli aiemmin tätä varten jopa erillinen Kansallispukuneuvosto, jonka tehtävät on sittemmin siirretty valtakunnallisen käsityömuseon alaisuuteen.

Pukujen yleisyyttä rajoittavat ennen kaikkea niiden saatavuus ja kallis hinta. Esimerkiksi naisen Hauhon puku maksaa valmiina yli 2500 euroa ja itse ommellenkin hintaa tulee toista tuhatta.

Rehellisyyden nimissä on myös vaikea kuvitella, että nykynuoriso innostuisi esimerkiksi 1700-luvun alkupuolen tyyliä mukailevasta hämäläisestä juhla-asusta, johon kuuluvat puolisääreen ulottuvat hameenhelmat ja päähän sidottava silkkinauha, tai kaksirivinapituksella varustettu liivi ja patalakki.

Vai voisiko kansallispukujen käytöstä tulla kotiseututietoisista maaseutupitäjistä kumpuava reaktio kuntaliitoksille?

En kaipaa välttämättä Suomeen saksalaistyyppisiä perinneasujen halpakopioita, mutta kadehdin sikäläistä, ennakkoluulotonta tapaa suhtautua perinteisiin.

On sääli, jos kansallispuvut jäävät meillä vain käsityöntaitajien harrastukseksi ja museoissa esiteltäviksi harvinaisuuksiksi.