Uutiset

Nainen kuoli kolarissa Tammelassa

Noin 70-vuotias forssalainen nainen kuoli Tammelassa tapahtuneessa autokolarissa saamiinsa vammoihin. Onnettomuus tapahtui Portaantiellä keskiviikkona puolenpäivän aikaan.

Forssalaisnainen oli ajanut henkilöautolla Portaantiellä Härkätien suunnasta kohti Saaren kansanpuistoa. Nainen oli ohittanut samaan suuntaan ajaneen polkupyöräilijän. Ohitustilanteessa naisen henkilöauto ei ollut palannut omalle kaistalleen, vaan auto törmäsi vastaan tulleen kuorma-auton etuosaan.

Kuorma-auton kuljettaja ehti jarruttaa, mutta törmäys oli poliisin mukaan ollut väistämätön. Henkilöauto paiskautui tien pientareelle ja kuljettaja jäi puristuksiin autoon.

Pahoin loukkaantunut nainen siirrettiin pitkään kestäneen irrottamisen jälkeen Medi-Helin helikopteriin. Nainen menehtyi matkalla Tampereelle. Kuorma-auton kuljettaja ei loukkaantunut.

Auton poikkeava liikkuminen oli kiinnittänyt ulkopuolisten huomiota jo ennen törmäystä. Poliisi selvittää kolariin johtaneita syitä. (HäSa)

Päivän lehti

6.4.2020