Uutiset

Naisgolffareilla kiireinen viikonvaihde

Ensimmäistä kertaa järjestetty Hämeenlinna Lady Open pelattiin viikonloppuna. Lauantaina naiset kiersivät Tawast Golfin ja sunnuntaina oli vuorossa Aulangon Eversti-kenttä. 69 osallistujaa oli jaettu kolmeen eri sarjaan tasoituksen mukaan ja kilpailussa nähtiinkin paljon hyviä tuloksia.

Tasoituksettomassa scr-sarjassa ykköseksi sijoittui Tawast Golfin Marika Ollikka. Ollikka pelasi viikonloppuna kierrostulokset 75-81, yhteensä 156 lyöntiä. Toisen sijan nappasi AGK:n Erja Helen-Salonen, joka jäi Ollikasta kahdeksan lyönnin päähän. Kolmannelle tilalle ylsi Vihti Golf Clubin Jetta Pilvi, jonka yhteistulos oli 173 (90-83) lyöntiä.

Hcp-sarjassa käytiin tiukka voittotaistelu, kun Tawast Golfin Merja Miettinen ja Kymen Golfin Arja Männistö pelasivat tuloksen 138 nettolyöntiä. Miettinen kruunattiin lopulta voittajaksi pienemmän tasoituksen turvin. Kolmas tila meni jälleen Tawast Golfiin, kun Auli Ahopalo pelasi tuloksen 146 lyöntiä.

Pb-sarjassa parhaat pisteet keräsi Tawast Golfin Auli Ruokonen, jonka tuloskorttiin merkattiin yhteensä 84 pistettä. Ruokonen otti tuntuvan etumatkan kilpasiskoihin heti Tawast Golfin kierroksella, jolla hän keräsi 48 pistettä. Myös Aulangolla peli kulki mainiosti ja toiseksi sijoittunut Hattula Golfin Leena Kallela jäi Ruokosesta lopulta 15 pisteen päähän. Porvoo Golfin Anna-Liisa Jolkkonen keräsi viikonlopun aikana yhteensä 65 pistettä ja oli lopputuloksissa kolmas.

Kilpailun järjestelyistä vastannut Aulangon Golfklubin Anu Kärmeniemi oli tyytyväinen hyvin -Naisille on hyvin vähän tarjolla kaksipäiväisiä kilpailuja ja osallistujilta saadun palautteen mukaan viikonloppu oli varsin onnistunut. Säät suosivat meitä, eikä ukkonen päässyt häiritsemään kilpailuja. Ensi vuonna jatketaan samoissa merkeissä, Kärmeniemi summasi. (HäSa)