Uutiset

Näkökulma: Länsirannan alueliitokset voivat olla kuolinisku palestiinalaisvaltiolle – tilaisuus on Israelille parempi kuin koskaan, ja Palestiina näyttää kovin yksinäiseltä

Israel pyrkii pian liittämään osia Länsirannasta virallisesti itseensä. Kokosimme yhteen, mitä alueliitokset tarkoittaisivat alueen tulevaisuuden ja itsenäisen palestiinalaisvaltion kannalta.
Tel Avivissa protestoitiin alueliitoksia ja Trumpin rauhansuunnitelmaa vastaan 6. kesäkuuta. Kuva: epa08469810
Tel Avivissa protestoitiin alueliitoksia ja Trumpin rauhansuunnitelmaa vastaan 6. kesäkuuta. Kuva: epa08469810

Israelin kartta voi näyttää pian erilaiselta. Pääministeri Benjamin Netanjahun tavoitteena on saattaa Länsirannan alueliitokset hallituksen ja parlamentin eli Knessetin käsittelyyn heinäkuun ensimmäisestä päivästä eteenpäin.

Hallitusohjelmaan kirjatut alueliitokset koskevat kaikkia siirtokunta-alueita sekä Jordanlaaksoa. Alueet kattavat noin 30 prosenttia Länsirannasta. Hallituslähteistä tosin kerrottiin keskiviikkona The Times of Israelille, että Netanjahu aikoo aloittaa kolmesta suuresta siirtokunta-alueesta, Ma’ ale Adumimista, Arielista ja Gush Etzionista.

Länsirannan alueiden liittäminen virallisesti Israeliin oli Netanjahun keskeinen vaalilupaus, jolle on laaja oikeiston tuki. Asia kirjoitettiin hallitusohjelmaan osana vastaehdokas Benny Gantzin kanssa tehtyä vallanjakosopimusta kolmen tasapeliin päätyneen vaalin jälkeen.

Käytännössä alueliitokset tehtäisiin osana vuoden alussa julkaistua Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin Lähi-idän rauhansuunnitelmaa, niin kutsuttua ”vuosisadan sopimusta”.

Palestiinalaishallinto tyrmäsi Israelille hyvin anteliaan rauhansuunnitelman heti alkuunsa. Trumpin rauhansuunnitelma sisältää ehdon siitä, että alueiden jako on toteutettava yhteistyössä palestiinalaisten kanssa. Näillä näkymin Israel on toteuttamassa alueliitokset yksipuolisesti, eikä Yhdysvallat ole tätä varsinaisesti vastustanut.

Viimeinen naula arkkuun

Palestiinalaisten toivo itsenäisestä valtiosta heräsi vuonna 1967 alkaneen miehityksen jälkeen historiallisten Oslon sopimusten myötä. Vuoden 1993 ja 1995 sopimukset viitoittivat tien kahden valtion mallille. Tarkoituksena oli asteittain keventää Israelin läsnäoloa palestiinalaisalueilla ja perustaa Länsirannalle ja Gazan kaistalle itsenäinen palestiinalaisvaltio.

Alueliitokset käytännössä mitätöisivät nämä sopimukset.

Sopimuksesta tähän päivään mennessä Israelin siirtokunnat ovat kasvaneet sadoillatuhansilla asukkailla. Siirtokuntia pidetään laajasti kansainvälisen oikeuden vastaisina. Esimerkiksi Geneven yleissopimus kieltää valloittajavaltion oman siviiliväestön asuttamisen miehitetylle alueelle.

Samanaikaisesti rakennuslupien saaminen Israelin hallinnolta on osassa Länsirantaa palestiinalaisille hyvin hankalaa, ellei mahdotonta.

Mikäli alueliitokset tehtäisiin Netanjahun lupaamassa mittakaavassa, palestiinalaisille se voisi tarkoittaa viimeisen toivon menetystä itsenäisestä valtiosta. Länsiranta on pinta-alaltaan pienempi kuin Rovaniemi. Kaavaillut alueliitokset jättäisivät jäljelle pienen ja hajanaisen alueen, jonka ainoa ulkoraja olisi Israel.

Trumpin rauhansuunnitelman mukaisesti eteneminen sinänsä pitäisi sisällään palestiinalaisvaltion tunnustamisen tulevaisuudessa. On kuitenkin syytä pitää mielessä, että itsenäiselle palestiinalaisvaltiolle löytyy Israelista laajaa vastustusta niin uskonnollisista ja ideologisista kuin turvallisuuteen liittyvistä syistä.

Tämän vuoksi nyt toteutettaville alueliitoksille löytyy vastustusta myös yllättävältä taholta. Useat siirtokuntajohtajat vastustavat liitosten toteuttamista, sillä he pelkäävät niiden estävän siirtokuntien leviämistä Länsirannalla ja antavan tilaa itsenäisen palestiinalaisvaltion perustamiselle.

Kansainvälinen paine heikkoa

Tilaisuus alueliitoksille on Israelin näkökulmasta parempi kuin koskaan. Maan tärkein liittolainen, Valkoinen talo, on Trumpin valtakaudella tunnustanut Jerusalemin pääkaupungiksi ja Syyrialta miehitetyt Golanin kukkulat osaksi Israelia.

Alueliitossuunnitelma keräsi viikko sitten 6 000 protestoijaa Tel Avivin kaduille, mutta palestiinalaiskysymys ei ole mielipidemittauksissa niin korkealla israelilaisten äänestäjien prioriteettilistalla, että se herättäisi suurempaa liikehdintää suuntaan tai toiseen.

Kansainvälinen paine miehityksen lopettamiseksi on alkanut laantua. Esimerkiksi Israelissa viime viikolla vieraillut Saksan ulkoministeri Heiko Maas ilmoitti, ettei Saksa hyväksy alueliitoksia, mutta ei myöskään aio asettaa Israelia vastaan talouspakotteita. Samalla Maas varoitti, että useat Euroopan maat voivat liitosten toteutuessa tunnustaa Palestiinan itsenäiseksi valtioksi.

Suhteet arabivaltioihin ovat vuosien saatossa hieman lämmenneet. Jordania, joka on Egyptin ohella ainoa Israeliin täydet diplomaattiset suhteet muodostanut arabivaltio, on tosin uhannut Israelia suhteiden katkaisemisella ja jopa massiivisella konfliktilla.

Eniten merkitystä on kuitenkin Yhdysvaltojen tuella. Alueliitosten toteutumiselle ei ole todellista estettä, ellei kansainvälinen yhteisö aseta Israelille taloudellisia pakotteita tai naapurimaista tule väkivaltaisen konfliktin uhkaa.

Keinot vähissä

Palestiinalaisten oma keinovalikoima alueliitosten estämiseksi on hyvin kapea.

Hallinto on jakautunut Länsirantaa hallitsevaan maallistuneeseen Fatahiin ja Gazaa hallitsevaan islamistiseen Hamasiin. Israel on taloudellisesti, poliittisesti ja sotilaallisesti ylivoimainen vastus.

Pääministeri Mohammed Shtayyeh on ilmoittanut uutistoimisto AP:n mukaan Palestiinan julistautuvan itsenäiseksi valtioksi, mikäli alueliitokset toteutetaan. Palestiina lähetti viime tiistaina kvartetille, eli rauhanvälittäjänä toimiville YK:lle, Yhdysvalloille, EU:lle ja Venäjälle oman vastaehdotuksensa Trumpin rauhansuunnitelmalle. Se, millaisen vastauksen suunnitelma saa Israelilta tai kansainväliseltä yhteisöltä, jää nähtäväksi. Itsenäisyysjulistus jäänee lähinnä symboliseksi.

Presidentti Mahmod Abbas on uhannut, että Palestiina lopettaa alueliitosten toteutuessa turvallisuusyhteistyön Israelin kanssa.

Väkivaltaisuudet tulisivat kalliiksi palestiinalaisille itselleen.

Itsenäisyydestä kansalaisoikeuksiin

Käytännössä monikaan asia ei toki muutu etenkään Israelin kannalta. Alueliitäntäjulistus on lopputulosta yli 50 vuotta kestäneestä miehityksestä.

Suurten siirtokuntablokkien vuoksi alkuperäisiin rauhansuunnitelmiin piirretyt rajat jouduttaisiin todennäköisesti joka tapauksessa muuttamaan, mikäli Israel ja Palestiina joskus neuvottelupöytään tosissaan pääsisivät. Hedelmällinen Jordanlaakso on Israelille erittäin tärkeää aluetta maanviljelyksen ja puolustuksen kannalta, mutta alue on jo sen kontrolloima.

Palestiinalaisten elämässä miehitys näkyy jo nyt muun muassa liikkumisrajoituksina.

Netanjahu on kertonut sanomalehti Israel Hayomille, ettei alueelle jääville palestiinalaisille myönnettäisi Israelin kansalaisuutta. Pääministerin suunnitelmien mukaan esimerkiksi Jerikon kaupunki Jordanlaaksossa jäisi Palestiinan siviilihallinnon, mutta Israelin turvallisuusjoukkojen alaisuuteen. Tilanne on sama tälläkin hetkellä suuressa osassa Länsirantaa.

Se, missä mittakaavassa, aikataulussa ja millaisen kartan pohjalle alueliitokset toteutetaan, selvinnee heinäkuussa. Voi olla, että palestiinalaiset joutuvat pian luopumaan vaatimuksestaan itsenäiseen valtioon ja siirtymään vaatimukseen kansalaisoikeuksista.

Länsiranta

Jordanjoen länsipuolella sijaitseva alue, jolle Palestiinan valtio on tarkoitus perustaa Gazan kaistan ohella.

Jordania valtasi Länsirannan Israelin perustamisen jälkeen Israelin itsenäisyyssodassa 1948–49. Ennen vuotta 1948 nykyinen Israelin, Länsirannan ja Gazan kaistan alue tunnettiin Palestiinan brittiläisenä mandaattialueena.

Israel miehitti Länsirannan ja Itä-Jerusalemin kuuden päivän sodassa vuonna 1967.

Länsiranta jaettiin Oslon sopimusten myötä kolmeen hallinnolliseen alueeseen. Alue A on täysin Palestiinan siviilihallinnon ja turvallisuusjoukkojen alainen. Alue B kuuluu Palestiinan siviilihallinnon sekä Israelin ja Palestiinan yhteisen turvallisuusvalvonnan alaisuuteen. Alue C on täysin Israelin siviili- ja turvallisuushallinnon alainen. Viralliset siirtokunnat sijaitsevat C-alueella.

Länsirannalla asuu yhteensä yli kolme miljoonaa ihmistä. Siirtokunnissa asuu noin 300 000 ihmistä.

Useimmat Länsirannalla asuvat palestiinalaiset eivät ole Israelin kansalaisia.

Päivän lehti

22.10.2020

Fingerpori

comic