Uutiset

Näkökulma: Mistä nyt tuulee Antti Rinne ja Jussi Halla-aho? – Suomi ampuisi hiilitulleilla omaan jalkaansa

Vientivetoisen Suomen ei kannattaisi heilutella protektionismin lippua. Se olisi oman oksan sahaamista.
Suomen terästeollisuuden vienti Aasiaan kohtaisi varmuudella vastatoimia, jos Suomi alkaisi EU:n puheenjohtajamaana vaatia Aasian tuonnille hiilitulleja. Kuva: Katja Lehto
Suomen terästeollisuuden vienti Aasiaan kohtaisi varmuudella vastatoimia, jos Suomi alkaisi EU:n puheenjohtajamaana vaatia Aasian tuonnille hiilitulleja. Kuva: Katja Lehto

Kaikenlaista sitä vaalivoiton varmistamiseksi esitetään. Suomen mahdollisesti seuraava pääministeri Antti Rinne (sd.) haluaisi, että Suomi ryhtyisi EU-puheenjohtajuuskaudellaan edistämään hiilitulleja EU:n ulkorajoille (LM 7.4.).

Siis Suomi ryhtyisi omalla puheenjohtajuuskaudellaan nirhaamaan EU:n keskeistä periaatetta puolustaa sopimuksiin perustuvaa vapaata maailmankauppaa. Taitaisi EU:n isäksi kutsuttu Euroopan hiili- ja teräsyhteisön ensimmäinen johtaja Jean Monnet ihmetellä, mitä EU:n nimissä nyt vaaditaan.

Jos esityksessä on kyse Suomen teollisuuden suojaamisesta, se olisi ampumista omaan jalkaan. Suomen viennistä lähes 40 prosenttia menee EU:n ulkopuolelle. Voi vain arvailla, millaiset vastatoimet Suomen vientiä Aasiassa odottaisivat, jos sieltä EU:hun tulevat tuotteet saisivat Suomen aloitteesta hiilitullin.

Hiilitullit yhdistävät poliittisesti täysin eri linjoilla olevia puolueita, mikä on hämmästyttävää.

Ei riitä, että hiilitullien kannattajina ovat nyt toisensa löytäneet Antti Rinne ja Jussi Halla-aho (ps.). Samaan rintamaan voivat liittyä myös vihreät ja vasemmistoliitto, jos Osmo
Soininvaaran ja Silvia Modigin muutaman vuoden takaiset hiilitullipuheet pätevät vielä tänäkin päivänä.

Jokaisella on oma argumenttinsa hiilitullien vaatimiseen. Antti Rinne perustelee hiillitulleja ilmastonmuutoksen suitsimisella. Jussi Halla-aho puolestaan haluaa suojella omaa teollisuutta saastuttavia halpatuotantomaita vastaan.

Soininvaaran argumentti on, että Suomen energiaa haaskaava teollisuus saakin mennä. Modigin peruste on, että kun Donald Trump ei sitoudu ilmastosopimuksiin, EU ottakoon vastatoimena hiilitullit käyttöön.

EU-alueella on olemassa menettelytapa, joka ohjaa teollisuutta vähentämään ilmastopäästöjään. Se on nimeltään päästökauppajärjestelmä, jos sen luoneet poliitikot ovat asian unohtaneet.

Järjestelmä toimii nyt paremmin kuin aiempina vuosina, kun päästöoikeuksien hinta on noussut. Se rasittaa tietysti EU:n omaa päästökaupan alaista teollisuutta, mutta ongelmia on helpotettu päästöoikeuksien ilmaisjaolla ja sähkön hinnan kompensaatiolla.

Järjestelmän periaatteetkin on hyväksytty vuoteen 2030 saakka, eikä päästökauppajärjestelmä myöskään ärsytä EU:n ulkopuolisia maita ryhtymään vastatoimiin.

Ei olisi tietystikään haitaksi, että päästökauppa ulotettaisiin myös EU:n ulkopuolisiin maihin. Sen toteuttamiseen on käytössä kansainvälinen sopimusjärjestelmä, jonka herkkyyttä Suomen ei kannata ryhtyä sorkkimaan.

On huolestuttavaa, että runsaat 60 maailmankaupan vapauttamisen vuotta ovat johtaneet siihen, että tulleja aletaan pitää käyttökelpoisina ratkaisuina milloin mihinkin esiin tulevaan ongelmaan – niin kuin ilmastonmuutoksen suitsimiseen. Tai siihen, että päästökaupan ulkopuolella oleva EU:n kanssa kilpaileva teollisuus saa etua, kun sitä eivät koske samat päästömääräykset.

Ajatus menee niin, että kaikkiin tuotteisiin lyötäisiin EU-rajalla hiilitulli, ja sillä ratkeaisi sekä ilmastonmuutos että eurooppalaisen teollisuuden kilpailukyky.

Rajamekanismien rakentaminen EU:n ulkorajoille ei ole helppo asia, eikä Suomen tapaisen pienen vientivetoisen talouden kannattaisi olla niitä etunenässä vaatimassa. Muutoin edessä voi olla kauppasota.

Esimerkiksi käy se, mitä tapahtui, kun EU ilmoitti ulottavansa päästökaupan kansainvälisille lennoilla EU:sta ja EU:n alueelle. Nousi meteli, ja hankkeesta luovuttiin.

Se, mitä Suomi voisi puheenjohtajuuskaudellaan edistää, on asian selvittäminen. Komissio voisi tehdä vaikutusarvion, miten tuotteiden hiilijalanjälki pitäisi maailmankaupan sopimuksissa ottaa huomioon.