Kolumnit Uutiset

Näkökulmia hiljaiseen puuhun

Vuosi 2012 hapuilee kohti loppuaan. Tuota pikaa tehdään tilipäätöksiä paljosta vuoden aikana tehdystä ja tekemättä jättämisestä. Yksi tiliöitävä on Helsingin vuosi maailman designpääkaupunkina.

Asia voi tuntua hämäläisestä vinkkelistä kaukaiselta, mutta ei se sitä oikeasti ole. Vain tunnin matkan päässä.

Designista vähät välittävä kansalainen on kenties onnistunut ohittamaan erikoisvuoden täysin, mutta jos hän on käynyt Helsingin ydinkeskustassa viime kevään jälkeen edes kerran, on hän varmasti havainnut Kampin kappelin, jota myös Hiljaisuuden kappeliksi kutsutaan.

Monien mielestä Narinkkatorin laidalla nököttävä puutötsä muistuttaa Nooan arkkia, mutta näkökulman voi valita vapaasti oman maun mukaan.

Matkailumatemaatikoille kappeli on paikka, jossa käy 2 000 ihmistä päivittäin. Noin 60-paikkaiselta tilalta se on hyvin imaistu. Vertailukohtana kannattaa mainita Temppelinaukionkirkko. Se on kävijämäärällä mitattuna Helsingin henkevistä paikoista kaikkein suosituin, 8 000 sielua per päivä.

Ekonomistit tietävät, ettei Kampin kappeli pysynyt ihan budjetissaan. Se kustansi noin 1,5 miljoonaa. Valuutta ja kappelin valmistumisvuosi ovat kuitenkin kirkkaina mielessä. Rakennuksen ajanlasku alkoi samana vuonna kun Suomessa tätä nykyä käytettävät pelimerkit olivat olleet kierrossa tasan vuosikymmenen.

Puuihmisille kappeli on yhtä suurta taidonnäytettä, kuusipuun ja tervalepän harmoniaa. Julkisivuillaan vaakasuuntaista sormijatkettua soiroa, sisäpuolelta muotoon veistettyä ja paikalla taivutettua. Etsivä löytää pinnoista sekä kuulto- että öljykäsittelyä.

Herkkäkorvaiset pysäyttää kappelin – kyllä – hiljaisuus. Liikenteen melu ja markkinahäly jäävät oven taakse kiitos asiansa osanneiden akustiikka-asiantuntijoiden. Hyvällä säällä on sekin käytävä todistamassa, kun elävä orkesteri soittaa kappelin matalan siipirakennuksen katolla.

Oma ensivisiitti Kampin kappeliin osui harmaaseen alkusyksyn päivään. Paikalla oli yksi stereotyyppinen hiljentyjä, ilman seuraa ja silmät kiinni istuskeleva, harmaantunut nainen.

Tyttö ja poika, jotka olisivat missä tahansa muualla olleet sylikkäin, istuivat liioitellun etäällä toisistaan ja antoivat silmäpelille vallan.

Nuorehko Harrikka-mies lompsi bootseissaan ja nahkarotsissaan tilan ympäri ja sormeili puupintoja. Niitä on paha vastustaa.

Eikä tilaisuutta ilman koomikkoa. Vanha mies hakeutui Raamatun ääreen, otti katsekontaktin “seurakuntaansa” ja luki ääneen jakeen pari.

Ilman pienintäkään kilpailua: tämä oli paras näytelmä, jonka olen aikoihin nähnyt.

Kun kuluva vuosi päättyy, jää kappelin yhteydestä pois etu- tai takaliite “designhanke”. Narinkkatorin puutötsästä tulee paikka, jossa saa käydä nyrjäyttämässä ajatuksiaan sivuraiteille.

Hämeenlinnassa asuvana näen rakennuksen hieman kateuden viherryttämien lasien läpi. Miksei joka kylässä voisi olla jotakin yhtä veikeää, kaunista, toimivaa?

Toisaalta, kuten sanottu, se on vain tunnin matkan päässä.