Kolumnit Uutiset

Nälkäinen pikkuveli tulee rinnalle ja ohi

Vietin viikonlopun Virossa, tarkemmin sanoen Pärnussa. Yleensä visiitit eteläiseen naapuriin ovat menneet enemmän tai vähemmän sumussa tai tuijotellen Viru-hotellin kokoustilojen seiniä.

Siinä ei vielä kovin kattavaa katsausta virolaisen yhteiskunnan sielunelämään saa. Eipä sitä saa parin päivän aikana Pärnussakaan, mutta nyt edes yritin havainnoida kansojen välisiä eroja, ihan selvistä päin.

Eroja löytyi. Tuli tunne, että kyse on Apollo Creedin ja Rocky Balboan kohtaamisesta tunnetussa nyrkkeilyelokuvassa.

Viro on päähän potkittu köyhä pikkuveli, minne suomalaiset menevät kokemaan ylemmyyden tunnetta.

Tässä ei ole mitään uutta, mutta itselleni ilmiö konkretisoitui, kun seurasin Pärnun vanhan kaupungin ruokaravintolassa härmäläisen eläkeläisryhmän(!) toimintaa. Tuli todella paha olo ja hävetti.

Ei virolainen palvelukulttuurikaan parhaasta päästä ole, mutta ei ihme, kun suurin osa asiakkaista on umpitunnelissa uhoavia urpoja. Nöyryytetyllä virolaisella tarjoilijalla meni käsi esiliinan alla nyrkkiin. Noille sioille me vielä näytetään…

Paljon on maassa vielä kurjuutta, mutta sen kestää, kun näköpiirissä on parempaa.

Viro haluaa kuulua pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden viitekehykseen, mutta noustakseen sinne se käyttää härskisti hyväkseen uusliberaaleja oppeja. Ennen kaikkea kansa on kuitenkin uudistus- ja muutoshaluista, nälkäistä kehitykselle.

Veroparatiisiin houkutellaan suomalaisia yrityksiä, ja haetaan itsellekin työt lahden takaa. Yhtä lailla halvan viinan ja ruuan perässä houkutellaan tuulipukurahvas Suomesta omaan veronkiertoonsa. Tyylipisteillä ei ole niin väliä, vain lopputuloksella – eli Viroon imetyllä elinvoimalla.

Sääntöuskovaiselle suomalaiselle esimerkiksi Pärnun hieno Tervise Paradiis -vesipuisto on kauhistus. Kylteissä kyllä luetaan lakia, mutta kukaan ei noudata sitä.

Kaikki ovat uikkareilla saunassa, altaiden välillä juostaan innoissaan ja hypitään mistä sattuu. Vempeleiden ikärajat ovat vain lukuja. Paradiisin vesiliukumäet ja erilaiset virtausaltaat ovat niin hurjia, ettei suomalainen byrokraatti sallisi niitä käytettävän ilman kellupukua, kevlar-kypärää ja päivystävää mediheliä. Turha kai sanoa, että lapset rakastavat paikkaa.

Ketään ei muuten näytä haittaavan, että viereisessä puistossa järjestettävän lasten liikuntatapahtuman sponsori on olutpanimo.

Demokratiassakin Viro on meitä ketterämpi. Maassa on ollut mahdollisuus sähköiseen äänestämiseen vaikka kuinka pitkään. Me voimme siirrellä verkkopankissa kymmeniä tuhansia euroja pankkitunnuksilla, mutta yhtä ääntä ei vain voi antaa. Kuinka jäykkiä ja tyhmiä voimme olla?

Suomen suurin ongelma on yltäkylläisyys. Joskus ennen sisukkaan ja päättäväisen kansan enemmistö keskittyy nyt jeesusteluun, valittamiseen ja pilkunviilaamiseen.

Olemme myös erinomaisen hyviä vaatimaan muilta, mutta itse ei olla valmiita uhraamaan mitään. Tämä pätee erityisesti talouseliittiin.

Rocky tyrmää meidät viimeistään uusintaottelussa, jos emme löydä jostain taas tiikerinsilmää katseeseemme.