Nato-allergian vaara on todellinen

Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen (sd.) otti Ylen ykköskanavan Lauantaiseurassa kantaa Suomen ja Naton suhteisiin. Maaliskuun vaalien jälkeen eduskunnan jättävän SDP:n entisen puheenjohtajan ja kahden hallituksen pääministerin perimmäinen sanoma tuli selväksi.

Lipposen mielestä Suomen ja suomalaisten ei pitäisi vähätellä Natoa. Hän myös haluaa pitää Suomen tien Natoon avoinna. Nato-vaihtoehtoa ei tulisi sulkea pois, hän tähdensi.

Lipposta on jo ennen lauantain puheenvuoroa voinut pitää vähintäänkin läntistä sotilasliittoa ymmärtävänä jos ei peräti Nato-mielisenä.

Lipposen leimaamiseen ei ole kuitenkaan mitään asiallista syytä. Hän perää Natoon liittymisestä perinpohjaisia selvityksiä, jotka tulisi jalostaa poliittisen tahdon ilmauksiksi seuraavassa turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa.

Lipponen on ollut kiinnostunut kansainvälisestä politiikasta uransa alusta lähtien. Pelkästään hänen pitkä kokemuksensa politiikassa sanelee sen, ettei hänestä ole poliitikoksi, joka on viemässä Suomea hurmahenkisesti – silmät kiinni – Naton jäseneksi.

Eduskunnan puhemiehen käyttämä Nato-allergia -sanonta on erinomaisen onnistunut ja osuva. Sellaisen puhurin syntyminen on mahdollista, mutta ei missään mielessä toivottavaa.

Ennen muuta johtavien poliitikkojen on tunnettava vastuunsa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tulevaisuudesta. Natosta on täysin aiheetonta tehdä sen paremmin helvetin esikartanoa kuin tietä onneen.

Suomi on edelleen pieni valtio ja juuri tästä syystä meidän on kyettävä keskustelemaan myös Nato-jäsenyydestä viileän asiallisesti, liittoutumisen etuja ja haittoja punniten.

Lipposen mielestä Suomen ei tulisi suoralta kädeltä torjua osallistumista Naton nopean toiminnan NFR-joukkoihin. Tässä pohdinnassa hän oli pahan kerran jälkijunassa, sillä sekä tasavallan presidentti Tarja Halonen että pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ovat torjuneet osallistumisen NFR-joukkojen toimintaan.

Lipponen saattoi rivien välissä piikitellä sekä Halosta että Vanhasta, sillä asiallisesti Suomi tyrmäsi lähdön mukaan NFR-joukkoihin lähinnä suoralta kädeltä, ilman asianmukaista syvällistä pohdintaa.

Jostain kumman syystä Halosella ja Vanhasella oli kiire sanoa Natolle ”ei käy” niin nopeasti kuin suinkin oli mahdollista.

Lipposen tv-esiintyminen kutistui hyvin pitkälle yksinpuheluksi. Hän totesi, että Nato on eduskuntavaaleissa vaaliteema, mutta ettei puolueilta tule asiassa esiin uusia kantoja.

Suomen Nato-suhteesta uhkaakin tulla tyhjän jauhamista. Tässä harrastuksessa piilee vaara, jota Lipponen kavahtaa. Jäsenyyden torjuminen voi kääntyä puolueiden keskeiseksi kilpalaulannaksi ja tätä kautta Nato-allergian lietsomiseksi.