Kolumnit Uutiset

Nautitaan tämänkin syksyn hiljaisuudesta

Pian pari viikkoa jatkunut päänsärky on opettanut arvostamaan aikaisempaakin enemmän hiljaisuutta, Suomea ja suomalaisuutta.

Täkäläisittäin on kohistu tuulivoiman aiheuttamista infraäänistä. Äänet ovat ajaneet ihmisiä jopa muuttamaan kodeistaan (TV 1:n A-studio 12.10.)

Tutkimuksissa terveyshaitoista ei ole löydetty todisteita. En osaa silti vanhana skeptikkonakaan, en ainakaan näin kipeällä päällä, täysin epäillä oirehtivien sanaa. Televisiossa asiasta todistaneen kurikkalaisen hevosyrittäjän ja toimittajan Leena Kurikan tiedän tolkun ihmiseksi. En sanoisi hänelle ihan ensimmäiseksi vastaan missään asiassa.

Varmaan tuulivoimalakin, kuten mikä tahansa täristävä härveli voi aiheuttaa ihmisissä epämääräisiä terveysoireita – kuten juuri päänsärkyä, ainakin, jos usko on vahva ja mieli altis.

Oma nuppini kestäisi todennäköisesti minkä tahansa tuulimyllyn värinöitä, mutta kreikkalainen liikenne oli sille ihan liikaa.

Meteli ja ruuhka olivat jatkuvia ja sietämättömiä. Helvetillisen kokonaisuuden täydensivät äärimmäisen sekavat ja kokonaan puuttuvat opasteet, saasteinen ilma ja vuokra-auton onneton navigaattori.

Ei ollut herkkua taksissakaan. Nopeus oli aika ajoin noin 150 kilometriä tunnissa, vanhassa Toyotassa ei ollut juuri iskunvaimentimia ja ilmastoinnin asiaa toimitti avonainen sivuikkuna. Kuljettaja oli kyllä iloisen puhelias.

Tultuani Kreikasta kotiin menin melkein ensimmäiseksi ajamaan volkkarillani hämeenlinnalaiseen liikenteeseen. Se oli hermolepoa.

Ah, mikä uneliaisuutta hipova rauhallisuus – jokunen muukin autoilija oli liikkeellä, mutta kaikki tapahtui kuin hidastetussa elokuvassa. Suuren osan ajasta – varsinkin viikonlopun syvän rauhan vallitessa – kaupungissa saa itse kukin ajella kuin omia yksityisiä katujaan.

Taidan vielä ajaa asioikseni tässä joku päivä hämeenlinnalaisella taksilla. Se on nautinto: kuljettajan kanssa ei tarvitse puhua mitään, riittää, kun sanoo osoitteen ja istuu kyytiin.

Hämeenlinnassa on ihan turha valittaa hiljaisesta keskustasta. Sehän on maailman paras paikka juuri kaikkein hiljaisimmillaan. Torin poikki saa kävellä usein aivan rauhassa: ei ristin sieluakaan missään.

Paras kohta oikein hivelevän hyvässä klassisessa musiikissakin on usein – tauko – lyhyt hiljainen hetki, joka on täynnä merkityksiä.