Kolumnit Uutiset

Näytelmän päässä sateenkaari

Viime viikolla nähtiin toinen näytös esityksestä Sukupuolineutraali avioliittolaki Suomeen. Ensimmäinen sujui sutjakkaasti. Kansalaisaloite keräsi hujauksessa yli 100 000 allekirjoitusta. Lopulliseksi saldoksi tuli 167 000 nimmaria.

Torstaina tapahtumat siis siirtyivät eduskuntataloon, missä käytiin lähetekeskustelu. Esitys sai farssin piirteitä jo ennen alkamistaan, kun perussuomalaisten kansanedustaja yöpyi eduskunnan kansliassa päästäkseen ensimmäisenä ääneen.

Ääntään käyttivät vuolaasti monet muutkin. Dialogissa lyötiin pöytään kortit Raamatusta arvotyhjiöön ja lapsen oikeuksiin. Verta ei kaiketi vuodatettu, kyyneleitä kyllä.

Seuraava episodi tapahtuu suljetun oven takana, lakivaliokunnassa. Roolien 17 esittäjää ovat tiedossa, mutta jatkoa sumentaa suuri vapaus improvisaatioon. Milloin ja millaisena lakialoite pullahtaa ulos valiokunnasta, sitä ei tiedä kukaan. Sama juoni saattaa maata pölyttyneenä pöydällä, kun näyttämölle astuvat seuraavan eduskunnan valiokuntalaiset. Nykyiset hahmothan ovat jo kerran jättäneet samansisältöisen lakiuudistuksen, tosin kansanedustajien aloitteesta tehdyn, käsittelemättä.

On eri asia allekirjoittaa aloite kuin painaa äänestysnappia, mutta oletettavasti uusi avioliittolaki saa taakseen 76 aloitteessa mukana olleen edustajan jaa-äänet. Hesarin toimittajat ovat aavistelleet juonenkäänteitä jo niin pitkälle, että löysivät vaalikonevastausten ja lausuntojen perusteella aloitteelle 108 kannattajaa. Se olisi enemmistö.

Mutta mikään ei ole selvää ennen kuin lihava leidi on laulanut, sanotaan. Odotellessa voi pohtia vaikka sitä, mikseivät homot avioidu heterojen tapaan jo nyt, sillä lakimmehan kieltää sukupuoliseen suuntautuneisuuteen perustuvan syrjinnän.

Tai sitä, että Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto -adressi (n. 44 000 allekirjoitusta) on Suomen Evankelisen Alianssin alkuun panema.

Ajatuksia herättää sekin, että Suomessa homoilla on takana jo yli 40 vuotta lainkuuliaisuutta ja yli 30 vuotta terveyttä (lue: homoseksuaaliset teot eivät ole enää rangaistavia eikä homoutta luokitella sairaudeksi). Jo näillä näytöillä pitäisi päästä samalle viivalle heterojen kanssa. Kuten on tapahtunut viimeisen viiden vuoden aikana Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa – muutamia satunnaisia maita mainitaksemme.

Päättyy näytelmä kuinka tahansa, on siitä tehnyt suuren tragedian jo nyt se, kuinka monet kansamme valitsemista edustajista kehtaavat omia avioliiton omalle ylhäiselle heteroudelleen. Ja kuinka vieraantuneita he ovat tästä elämästä, missä ihmiset sikiävät miten sattuvat, ja lapsen tärkein aikuinen voi olla päiväkodin täti, kaverin äiskä tai mummon kundifrendi.

Tarve sukupuolineutraalille avioliittolaille on niin itsestään selvä, ettei koreografiaan käytetty aika ja energia ole tuhlausta. Yksi esityskerta kuitenkin riittää, kiitos. Toivottavasti show päättyy kirkkaisiin sateenkaariväreihin. Tasa-arvon takia.

Päivän lehti

1.6.2020