Uutiset

Näyttelijä jatkaa yhä 101-vuotiaana

Näyttelijä Johannes Heestersiä ei voi ainakaan syyttää kokemuksen puutteesta. Saksassa asuva hollantilaissyntyinen konkari on nimittäin jo 101-vuotias. Hän onkin mitä ilmeisimmin maailman vanhin yhä työtä tekevä näyttelijä.

– Eikä minulla ole mitään aikeita vetäytyä ennenaikaiselle eläkkeelle, korostaa vetreä teatterihirmu.

Heestersin laulu- ja tanssiesityksiä voi ihailla joulun aikoihin Dortmundin konserttitalossa. Hän tähdittää kymmenen päivän ajan esitettävää joulunäytelmää.

– Näyttämö on elämäni. Olisin kuollut jo kauan kauan sitten, ellei minulla olisi ollut estradia ja yleisön suosionosoituksia, teräsvaari linjaa.

Silinteristään tunnettu Heesters on lähtemässä ensi keväänä sooloesitysten kiertueelle.

STT

Joulukinkkuvarkaat iskivät Australiassa

Varkaiden joulu on Australiassa jo alkanut. Vorot tunkeutuivat Sydneyn lähistöllä teurastamoon ja veivät mukanaan 190 toinen toistaan potrempaa joulukinkkua.

Poliisi arvioi kinkkusaaliin arvoksi noin 6 800 euroa. Ja kun nyt kerran olivat teurastamoon raahautuneet, varkaat veivät myös pihvilihaa vajaan 3 000 euron edestä.

Ja sekin vielä, että kun oli tullut varastettua lihaa pariakin eri sorttia, piti samalla tietysti anastaa myös sellainen kuljetusauto, jossa ei liha ei pilaannu. Varkaat sitten huristelivat teurastamosta pois tarkoitukseen mitä mainioimmin soveltuvalla ”jääkaappiautolla”.

Poliisi epäilee varkaiden yrittävän myydä sikasaaliinsa lähialueen pubeihin.

Toinenkin oudompi tapaus on askarruttanut virkavallan edustajien mieliä Australiassa. Heidän epäilyjensä mukaan muuan hiushoito-kauneusvoide-keisari on sitä mieltä, ettei kukaan muu
Australiassa ole kelvollinen toimittamaan kansalaisille hiusksiin ja kauneuteen ja varsinkin niiden hoitoon tarkoitettuja mönjiä.

Miehen kilpailijat ovat viime vuosina kokeneet kovia. Varastoja esimerkiksi on tuhottu palopommeilla ja onpa joku yrittäjä joutunut myös päällekarkauksen uhriksi.

Tällä hetkellä 45-vuotias hiuskuningas on pidätettynä, eikä häntä toistaiseksi päästetä vapaalle jalalle edes takuita vastaan.

STT

Tiikerivinkki lorauttaa vuoden Tiikerit

Singaporelaiset etsivät raivokkaasti tiikeriä, jonka he eivät varmasti tiedä edes olevan olemassa. Mutta sellaista tarinaa liikkuu, että erästä tiikeriä pidetään häkissä lemmikkieläimenä.

Singaporelaisten eläinoikeusaktivistien tavoitteena on vapauttaa tiikeri sinne minne se kuuluukin – luontoon.

Nyt etsintään on lähtenyt mukaan myös Tiger-olut. Tiikerioluen valmistaja on antanut levittää tiikerin oletettuun lymyily-ympäristöön 50 julistetta, jossa Tiger Beer lupaa tiikerin löytymiseen johtavan vinkin antajalle ilmaiset oluet vuoden ajaksi.

– Haluamme osaltamme auttaa tiikerin löytämisessä. Jos ja kun täällä tiikeri jonkun kotona on, eläin tulee siirtää sille luonnolliseen ympäristöön, Tiger Beerin johtohahmoihin lukeutuva Kelvin Tan toteaa.

Tiikerijahdin käynnistänyttä eläinaktivistien ryhmää johtava Louis Ng kertoo saaneensa useammankin tiikeriä koskevan vihjeen.
Tarkkaa osoitetta ryhmän tietoon ei kuitenkaan ole tullut.

– Tämä on turhauttavaa. Ehkä olutkampanja muuttaa tilanteen, Ng toivoo.

STT

Kiina kruunaa Miss Plastiikkakirurgian

Kiina tuomitsi pitkään missikisat kapitalismin hapatuksen symboleina, mutta ääni kellossa on muuttunut. Nykyisin missikisat ovat suosiossa idän suurvallassa.

Kommunistimaa näyttää jopa ajavan ohi lännen missikeisareista. Nyt Kiinassa järjestetään ensimmäinen Miss Keinotekoinen Kaunotar -kisa.

Kuten mittelön tittelistä voi arvata, jokainen missikokelas on kohennuttanut ulkonäköään kirurgin veitsellä. Plastiikkakirurgia houkutteli kilpailuun myös hieman iäkkäämpiä kaunottaria.

– Halusin välittää yhteiskunnalle viestin siitä, että kauneuden tavoittelu ei ole iästä kiinni, kertoo 62-vuotias finalisti Liu Yulan.

Plastiikkakirurgia ei ole Kiinassakaan halpaa. Eräs ensi lauantain missifinaaliin pyrkineistä naisista maksoi kirurgin toimista 36 000 dollaria (noin 27 000 euroa). Hän ei kuitenkaan yltänyt loppukilpailuun.

STT

Päivän lehti

3.12.2020

Fingerpori

comic