Uutiset

Negatiivista ajattelua dopinginsumutuksesta

Nokian johtajalla Esko Aholla ei vieläkään ole kommentoitavaa hiihdon STT-oikeudenkäyntiin eikä sen jälkimaininkeihin.

Sen sijaan Aho moittii suomalaisia turhan negatiivisiksi. Media erityisesti lietsoo negatiivisuutta, sanoo Aho.

Negatiivisuuden uhallakin en voi olla muistelematta, että Aho Hiihtoliiton puheenjohtajana haki alkuperäisessä STT-oikeudenkäynnissä puolen miljoonan markan, reilun 83 000 euron, vahingonkorvauksia itselleen STT:n eronneelta päätoimittajalta Kari Väisäseltä ja toimittaja Johanna Aatsalolta.

Jo tuolloin kaikki vähänkin urheilun kanssa tekemisissä olleet tiesivät, että STT:n väite dopingin käytöstä piti kutakuinkin kutinsa. Kyse oli vain siitä, ettei tietotoimisto jostain syystä voinut tuoda tietolähteitään julkisuuteen.

Hiihtoliitossa epäilemättä tunnettiin asia. Nyttemmin on käynyt selville, että samaan aikaan liitossa oli meneillään enemmän tai vähemmän järjestelmällinen dopingohjelma.

Hiihtoliitossa valittiin tuolloin selkeä strategia, jonka mukaan hyökkäys on paras puolustus.

Myöhäisempien oikeudenkäyntien valossa liiton tuolloisen puheenjohtajan Esko Ahon ja muiden herrojen toiminta vaikuttaa suorastaan julkealta. Porukka kusi silmään suomalaista oikeusjärjestelmää ja Suomen hiihtokansaa.

Alkuperäisessä oikeudenkäynnissähän oli kyse siitä, että vuoden 1998 alussa STT kertoi hiihtäjä Jari Räsäsen ostaneen ruotsalaisesta sairaalasta varastettua kasvuhormonia ja käyttäneen sitä. STT:n mukaan Hiihtoliiton johto tiesi siitä.

Hiihtoliitto ja Räsänen tekivät rikosilmoituksen. Syyttäjä lätkäisi syytteen ”ei vastoin parempaa tietoa tehdystä julkisesta herjauksesta”.

Käräjäoikeus tuomitsi STT:lle isot korvaukset, joiden piti lievittää Räsäsen ohella lukuisien Hiihtoliiton herrojen henkisiä kärsimyksiä. Myöhemmin tosin hovi alensi korvauksia ja jotkut, muun muassa Esko Aho, jäivät kokonaan nuolemaan näppejään.

Nyttemmin, lukuisten dopingskandaalien jälkeen, oikeutta onkin käyty aivan päinvastaisesta näkökulmasta. Syytettyjen penkillä ovat mm. valehtelusta olleet vastaamassa lähinnä Hiihtoliiton herrat. Esko Ahoa siellä ei tosin ole nähty.

Vielä on pohdinnassa se, pitäisikö joitakin oikeudenistunnoissa todistaneita syyttää väärästä valasta.

Hiihtourheilusta ilo katosi viimeistään siinä vaiheessa, kun siitä tuli suurta bisnestä. Kun kyseessä ovat isot rahat, kaikki keinot ovat sallittuja, niin uskottiin.

Sen verran itsekritiikkiä pitää harjoittaa, että media on ollut etunenässä vaatimassa menestystä. Se on myös sujuvasti ummistanut silmänsä keinoilta, joilla tulokset tehdään – jos ei käry käy. Kärähdyksen jälkeen ei armoa ole annettu.

Nyt kannattaisi vihdoin kokeilla totuutta. Esko Ahon ja kumppaneiden tulee avoimesti kertoa, mistä silloin 2000-luvun taitteessa oli kysymys.