Uutiset

Neljä kuoli ammuskelussa valkosipulifestivaalilla Yhdysvalloissa

Pelastustoimet festivaalialueen läheisyydessä jatkuivat pitkälle iltaan. Kuva: JOHN G. MABANGLO
Pelastustoimet festivaalialueen läheisyydessä jatkuivat pitkälle iltaan. Kuva: JOHN G. MABANGLO

Neljä ihmistä on kuollut ja viisitoista haavoittunut ruokafestivaalilla sattuneessa ammuskelussa Gilroyn kaupungissa Yhdysvaltain Kaliforniassa.

Poliisin mukaan epäilty ampuja on kuolleiden joukossa. Ammuskelu tapahtui sunnuntaina iltapäivällä paikallista aikaa.

Gilroyn poliisipäällikkö Scot Smithee sanoi televisiokanava CBS:n mukaan, että paikalliset poliisit ampuivat tekijän minuutin sisällä siitä, kun ensimmäiset laukaukset kuultiin.

Smitheen mukaan aseistautunut epäilty pääsi festivaalialueelle ohi turvatarkastuksen murtautumalla läpi aidasta. Silminnäkijöiden mukaan hän oli noin kolmekymppinen valkoihoinen mies, joka ammuskeli satunnaisesti sinne tänne. Silminnäkijöiden mukaan mies ampui joitakin kymmeniä laukauksia.

Ammuskelusta levisi sosiaaliseen mediaan videoita tuoreeltaan. Niissä kuuluu laukauksia ja näkyy pakenevia ihmisiä.

Poliisi epäilee, että ampujia saattaa olla kaksi, mutta asiasta ei ole vielä täyttä varmuutta.

Tapaus sattui vuosittain järjestettävässä Gilroy Garlic Festival -tapahtumassa. Festivaali on kolmepäiväinen tapahtuma, jota on järjestetty vajaan 50 000 asukkaan Gilroyssä vuodesta 1979 lähtien.

– On uskomattoman surullista, että tapahtuma, joka tekee niin paljon hyvää yhteisölle, joutuu kärsimään tällaisesta tragediasta, Smithee sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump otti ammuskeluun kantaa Twitterissä maanantaina aamulla Suomen aikaa. Hän kehotti ihmisiä olemaan varovaisia ja turvassa.

Myös demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Kamala Harris kutsui tapausta yksinkertaisesti kamalaksi.

– Maassamme on aseellisen väkivallan epidemia, jota emme voi suvaita, Harris sanoi.