Uutiset

Neste tekee 1,4 miljardin euron jätti-investoinnin Singaporessa

Päätös perustuu vähähiilisten tuotteiden kasvavaan kysyntään.
Aihekuvassa Nesteen pääkonttori. Kuva: Tomi Parkkonen

Öljynjalostusyhtiö Neste kertoo tekevänsä noin 1,4 miljardin euron arvoisen investoinnin Singaporessa. Investoinnilla kasvatetaan uusiutuvien tuotteiden tuotantokapasiteettia.

Yhtiö kertoo pörssitiedotteessaan, että sen tavoitteena on käynnistää uusi tuotantolinja vuoden 2022 ensimmäisen puoliskon aikana.

Nesteen mukaan investointipäätös perustuu vähähiilisten tuotteiden kasvavaan maailmanlaajuiseen kysyntään muun muassa tieliikenteessä ja kaupungeissa sekä lentoliikenteessä.

Investointi lisää Nesteen uusiutuvien tuotteiden kokonaiskapasiteettia Singaporessa jopa 1,3 miljoonalla tonnilla vuodessa.

Nesteen tämänhetkinen uusiutuvien tuotteiden kapasiteetti on 2,7 miljoonaa tonnia vuodessa. Siitä runsas miljoona tonnia valmistetaan Singaporessa ja saman verran Hollannin Rotterdamissa. Loput valmistetaan Suomessa Nesteen Porvoon-jalostamolla.