fbpx
Uutiset

Neukkari kasvoi pilveen

Hämeenlinnalainen Neukkari Oy on yksi Suomen nopeimmin kasvaneista yrityksistä. Kauppalehti laskee, että yrityksen liikevaihto on kasvanut kolme vuotta keskimäärin 144 prosenttia.

Neukkari on Suomen 22. nopeimmin kasvanut yritys. Se on yksi harvoista pääkaupunkiseudun ulkopuolisista “gaselliyrityksistä”. Neukkarilla kasvu on myös aitoa orgaanista, kun taas useissa muissa yrityksissä suuriin lukuihin on päästy teknisillä järjestelyillä.

– Kiva kuulla. Mennyt tilikausi sujui hyvin, mutta en tiedä, meneekö tämä kausi aivan yhtä hyvin, Neukkarin toimitusjohtaja Miika Liljedahl sanoo.

– Aiomme jatkossa kasvaa hallitummin, hän lupaa.

Liljedahl ja IT Hämeenlinnan toimitusjohtaja Reima Väyrynen perustivat Neukkarin vuonna 2007 tuomaan Suomeen videoneuvottelulaitteita. Yhtiön myyminen etäneuvottelulaitteiden kautta saatiin välitettyä teräpiirtokuvaa netin kautta. Liljedahl kertoo, että liiketoiminta rupesi muuttumaan laitemyynnistä palveluiden myynniksi.

– Meillä on asiakkaille pilvipalvelu, jonka kautta voidaan pitää yhteyttä päätelaitteesta riippumatta.

Pilvipalveluksi toiminnan tekee se, että asiakkaat ostavat yhteydenpidon Neukkarin konehuoneen kautta. He maksavat siitä kuukausimaksua. Yrityksen tai muun yhteisön työntekijät voivat osallistua keskinäisen neuvotteluun muun muassa läppärillä, pöytätietokoneella, erilaisilla mobiililaitteilla, keskustietokoneella tai perinteisellä teleyhteydellä. Järjestelmän avulla yritys voi pitää neuvotteluja myös asiakkaiden kanssa.

– Tarjoamme nyt palveluamme myös globaalisti ja meillä on globaaleja asiakkaita. Kuulumme kansainväliseen Easymeeting -ketjuun.

Kasvu edellyttää…kovaa muutosta

Neukkari kertoo nettisivuillaan, että sen asiakkaana on muun muassa rakennusjätti Lemminkäinen. Alko on vähentynyt aluekeskusten henkilöstön matkustamista Neukkarin videoneuvottelujärjestelmällä.

– Kasvu edellyttää yrityksen toiminnan jatkuvaa muuttamista. Meidän on toimittava tällä alalla innovatiivisesti tai jäämme muiden jalkoihin. Tuleen ei saa jäädä makaamaan, Liljedahl sanoo.

Hän arvioi, että Neukkarin liiketoiminnassa tapahtuu kolmessa kuukaudessa yhtä paljon muutoksia kuin tavallisessa kantahämäläisessä yrityksessä vuodessa.

– Kilpailijamme ovat suuria kansallisia ja kansainvälisiä teleoperaattoreita sekä ict-integraattoreita.

Ict-integraattoreiksi kutsutaan yrityksiä, jotka myyvät erilaisten tieto- ja viestintätekniikan palvelujen yhdistämistä.

Neukkarin liikevaihto kasvoi viime kesäkuussa päättyneellä tilikaudella 46 prosenttia runsaaseen 2,8 miljoonaan euroon. Kasvua ei tehty vain tuloksen kustannuksella, sillä tulos ennen veroja nousi kohtuullisesti 150 000 euroa. Yhtiön toiminta on Hämeenlinnassa Parolantiellä, mutta sen myyntikonttori on perustettu Vantaalle. (HäSa)

Menot