Uutiset

Niinistön kampanjaväki juhli: Hyvä Suomi, hyvä me!

Kuusi vuotta sitten hämeenlinnalaisen ravintola Emilian vessassa oli joukko kokoomusnaisia Elina Kökköä (nykyinen Salonen) lohduttamassa, kun Niinistön häviö Tarja Haloselle tuntui pahalta ja kyyneleet vierivät. Nyt Elina Salonen itkee taas – tällä kertaa kyseessä on kuitenkin onnenkyyneleet.

– Olen niin sitoutunut Sauliin. Tämä on iso juttu, että saimme kokoomuslaisen presidentin. Hän on särmikäs arvojohtaja, jossa näkyy kokemus.

Salosen mukaan kuusi vuotta sitten Niinistö oli ilmiö. Nyt sen paikan vei Pekka Haavisto (vihr.).

Hyvältä tuntui myös Elina Salosen isästä, Hämeen kokoomuksen entisestä luotsista Jussi Kököstä.

– Niinistö on kova jeppe! Presidenttinä hän tekee sen, mitä miehestä lähtee, eikä enempää voi edes vaatia.

Kökkö on tehnyt kokoomuksen vaalityötä 45 vuotta. Hän oli erityisen tyytyväinen presidentinvaaleihin, jotka olivat raikkaat.

– Nyt historia liikuttaa ja olen valtavan iloinen.
Kökön mukaan Suomi on kuudessa vuodessa eurooppalaistunut, ja samaan aikaan Sauli Niinistö on kypsynyt ja saanut rinnalleen Jenni Haukion.

– Se on Saulille taatusti tuki. Hänellä on takana suuri tragedia. Jennin kanssa hän sai uuden lähdön.

Tarvittaessa ärähtää
Sauli Niinistön kampanjaa oli juhlimassa konkarien lisäksi joukko nuoria. He olivat tyytyväisiä, että Suomi sai arvojohtajan, joka on omistautunut työlleen.

– Saulista on särmät hiottu pois, hän on diplomaattinen, mutta jämäkkä, arvioi Eetu Jahkonen.

Kai Lindqvist on myös tyytyväinen siihen, että Niinistö haastaa kokoomuksen linjaa.

Perinteisellä linjalla oli Hauhon kokoomuksen puheenjohtaja Simo Nikula.

– Koti, uskonto ja isänmaa ovat tärkeitä arvoja. Tässä tuloksessa ne näkyvät.

Jenna Kankaanpää on iloinen siitä, että Suomi sai presidentin, jolla on arvoa päivän politiikkaan.

– Sitä tarvitaan tässä maassa. Tarvittaessa presidentti voi jyrähtää ja sillä on merkitystä, Kankaanpää arvioi.

Kankaanpää toivoo kuitenkin, että Jenni Haukio astuu valokeilaan ja ottaa paikkansa presidentin puolisona.

Teema tepsi hyvin
Kokoomuksen vaalivalvojaisissa puhuttiin paljon kampanjasta ja kampanjapäällikkö Keijo Suomalaista kehuttiin vuolaasti.

– Meillä oli hyvä ehdokas, jota oli helppo markkinoida. Myös teema työ tepsi hyvin. Kun jokainen tekee omaa työtään, Suomi menee eteenpäin. Siihen on helppo samaistua.

Mutta mitä tapahtuu kaikille pahvi-Sauleille?

– Ne menevät varastoon. Kuuden vuoden päästä sitten katsotaan, mitä tarvitaan, mutta silloin ovat jo nuoremmat näissä hommissa, Suomalainen kuittaa. (HäSa)

Päivän lehti

26.5.2020