Uutiset

Niko Koskinen taivutti SM-hopeaa

Janakkalan Janan 18-vuotias Niko Koskinen ylitti seipäässä kolmannella yrityksellään 510 Huittisissa 19-vuotiaiden SM-kisojen toisena päivänä. Tulos uupuu vain sentin hänen ennätyksestään.

Koskinen jäi niukasti hopealle, sillä kisan voittanut Karhulan Urheilijoiden Tomas Wecksten ylitti saman korkeuden ensimmäisellään. 520 oli molemmille tällä kerralla liikaa.

– Tulos on kohtuullinen, mutta enemmänkin olisi voinut mennä. 520 eka yritys oli erittäin lähellä, kaksi muuta sitten heikompia. Olot olivat hyvät, mutta juoksu ei tänään kulkenut ja selkäni kipeytyi kisan puolivälissä. Mutta hopeakin on hyvä, kun katsoo millainen kausi on ollut loukkaantumisten kanssa, Koskinen totesi.

Sama kärkikaksikko on taistellut aiemminkin ikäluokan mestaruudesta ja kahtena edellisenä vuonna (M16, M17) Koskinen voitti SM-kullat. Kuopion Kalevan kisoissa Wecksten oli viides (500) ja Koskinen karsinnan 17:s (475).

– Keskiviikkona on kisa Turussa ja perjantaiaamuna suuntana on Norja, jossa on alle 19-vuotiaiden PM-kisat, Koskinen kertoi jatkostaan. Kahtena edellisenä vuonna hän on ollut mukana nuorten Suomi–Ruotsi-maaottelussa.

Toinen janalainen Sara Papunen teki N19-korkeudessa ennätyksensä 166 ja oli kuudes. Kärkikolmikko ylitti 176 ja mestaruuden voitti Heta Tuuri. 100 metrin aitojen alkuerissä Papunen kellotti 15,99 (11:s).

Ville Heikkilä jälleen mitaleilla

Lammin Säkiän Ville Heikkilä juoksi Seinäjoella 22-vuotiaiden SM-kisoissa lauantain 1500 metrin pronssimitalin jatkoksi kolmanneksi myös 5000 metrillä ajalla 15.31,98.

Edellä oli jälleen sama Lahden Ahkeran kaksikko Ossi Kekki (14.45,76) ja Martti Siikaluoma (14.57,40).

– Hyvä viikonloppu, se tuli mitä otettavissa oli. Nämä oli viimeiset nuorten SM-kisani, Heikkilä jutteli tyytyväisenä. Kuuden kauden saldo oli yhdeksän SM-mitalia.

– Tänään oli selvä peli. Alussa vedimme kolmisin vuorovedolla, mutta sitten minä putosin kyydistä ja lopun tulin vaan maaliin. Hyvää vauhtia olisi kyllä ollut tarjolla, mutta mies ei ole ihan täydessä tikissä. Pientä perusallergiaa, ei sen kummempaa, mutta näköjään se pidemmällä matkalla vaikuttaa.

Hämeenlinnan Tarmon 20-vuotias Noora Kauranen juoksi lauantaina 100 metrillä kahdeksanneksi kauden parhaallaan 12,57 ja sunnuntaina 100 metrin aidoissa syntyi ennätys 14,78, joka riitti kuudenteen sijaan. Tarmon viikonlopun yhteissaalis oli neljä sijoitusta kahdeksan joukkoon.

Janan 20-vuotiaista Janne Niemi oli 5000 metrillä yhdeksäs (16.25,44) ja 400 metrin aidoissa Ville- Veikko Hanninen kuudes (62,24).

Inga Linna moukaroi hopeaa

Riihimäen Kisko sai Huittisista toisen mitalin, kun Inga Linna heitti N19-moukarissa hopeaa tuloksella 58,36. Lauantaina kiekossa pronssia kiskaissut Anni Siirola oli kuulassa 13:s (10,17).

Riihimäkeläinen Netta Myllynen (Savonlinnan Riento) eteni 200 metrin finaaliin ja oli viides (25,54). Tarmon Jutta Ylitalo oli N19-pituuden karsinnassa 23:s (491). (HäSa)

Asiasanat