Uutiset

Niko Koskinen taivutti SM-kultaa

Kantahämäläisten mitalijuhlat jatkuivat myös toisena päivänä 17-22-vuotiaiden SM-hallikisoissa Helsingin Liikuntamyllyssä.

Janakkalan Janan Niko Koskinen taivutti SM-kultaa uudella halliennätyksellään M19-seipäässä, josta ennakko-odotusten mukaisesti tuli Koskisen ja Karhulan Urheilijoiden Tomas Weckstenin taisto.

Molemmat ylittivät 485, mutta Koskisella ratkaisukorkeus meni ensimmäisellä hypyllä ja Weckstenillä vasta toisella. Näin janalainen uusi suomenmestaruutensa, sillä viime vuonna hän voitti M17-hallimestaruuden.

Yllätysmitali

Mitali yllätti kisatreeniä Helsingistä hakemaan lähteneet Koskiset.

– Olen ollut kipeänä vielä viikko sitten ja noin kuukausi sitten meni etureisi, joten ei tässä ole oikein pystynyt harjoittelemaan. Aamulla meillä ei ollut mitään tietoa siitä, mitä tapahtuu, Niko Koskinen kertoi.

Koskisen kilpailutahti löytyi pikkuhiljaa kisan myötä.

– Alku ei oikein lähtenyt käyntiin. Mutta onnistuneiden hyppyjen jälkeen suorituksiin tuli varmuutta ja sitä myöten alkoi myös tulla tuloksia, voittaja jatkoi.

Mestarin isä ja valmentaja Jouko Koskinen oli myös tyytyväinen päivän tuloksiin.

– Välipalakisaa lähdettiin tekemään ja SM-kultaa tuli. Vielä viikko sitten Niko oli sitä mieltä, ettei lähde kisaan lainkaan, Jouko Koskinen ihmetteli.

MM-kisarajan kimppuun

Niin urheilijalla kuin valmentajallakin on selvät sävelet siitä, miten tästä jatketaan eteenpäin.

– Juoksemisen kanssa tehdään vielä vähän töitä. Samoin vähän voimaa pitäisi saada lisää. Myös isompia seipäitä tarvitaan. Toivottavasti treeniä saadaan tehdä terveenä, jotta pääsemme heti alkukesästä MM-kisarajan kimppuun. 515 ylittyy kyllä, Koskiset miettivät.

Hyvänä kilpailijana tunnettu 17-vuotias Koskinen on voittanut SM-kultaa myös ulkoradoilla kahtena edellisenä kesänä (M16, M17). Ennätys viime kesältä on 500.

Lammin Säkiän Ville Heikkilä (M22) juoksi 3000 metrillä ennätyksensä 8.33,58 ja se riitti SM-hopeaan. Mestaruuteen kiri Kalle Keskipoikela (8.27,24). Näin Heikkilän mitalitili nuorten SM-kisoissa sai jatkoa.

Hämeenlinnan Tarmon Noora Kauranen (N22) aitoi 60 metrillä SM-pronssia myös ennätyksellään 8,95. Mestaruuden vei Henna Palosaari (8,81) ja hopean Petra Perttula (8,93).

Avauspäivän 800 metrin SM-kullan ja kolmiloikan neljännen sijan jatkoksi Tarmon Nea Hyvärinen (N17) juoksi 300 metrillä ajan 43,02 ja oli 35 juoksijan joukossa kolmastoista.

Riihimäkeläinen Netta Myllynen (Savonlinnan Riento) juoksi N19-sarjassa kaksi SM-pronssia ennätysajoillaan. Pika-aidoissa hän kellotti 8,96 ja 200 metrillä 25,59. Tarmon Siiri Ijäs juoksi 60 metrin aitojen alkuerissä 9,59 (10:s).

Janalaisista Sara Papunen (N19) ei yltänyt parhaimpaansa. Korkeudessa hän oli seitsemäs (160) ja pituudessa neljästoista (487). N17-kuulassa Emilia Palmu työnsi 10,84 (12:s). (HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

1.6.2020