fbpx
Uutiset

Nikotiinikorvikkeiden hinta kääntyi laskuun

Nikotiinikorvausvalmisteiden myynti päivittäistavarakaupassa on lähtenyt hyvään vauhtiin lupamenettelyyn liittyvän alkukangertelun jälkeen.

– Myyntilupia on myönnetty runsaasti. Valmisteiden hinnat ovat nyt parhaimmillaan yli neljänneksen alhaisemmat kuin ennen myynnin vapauttamista, Päivittäistavarakauppa-yhdistyksen asiamies Miikka Lumme sanoo.

Etelä-Suomen lääninhallituksen viime lokakuussa julkistaman hintavertailun mukaan nikotiinikorvikkeet olivat apteekeissa noin seitsemän prosenttia kalliimpia kuin ruokakaupoissa. Huoltoasemilla ja kioskeissa ne olivat puolestaan kalliimpia kuin apteekeissa.

Päivittäistavarakaupassa halvimman ja kalliimman liikkeen välinen hintaero oli keskimäärin 22 prosenttia. Edullisimmat nikotiinikorvikkeet löytyivät useimmiten suurista marketeista. Myös apteekkien väliset hintaerot lääninhallituksen tutkimuksessa olivat suuret.

Apteekkariliiton viestintäjohtajan, proviisori Erkki Kostiaisen mukaan valtaosa apteekeista on laskenut nikotiinikorvikkeiden hintoja.

– Hintojen halpenemisesta merkittävä osa johtuu veroluonteisen apteekkimaksun poistumisesta korvikkeiden hinnoista. Kolmannes apteekeista on laskenut hintoja kilpailun paineessa. (HäSa)

Menot

Uusimmat