Uutiset

Nokkakolari vei neljä hoitoon Hämeenlinnassa

Neljä ihmistä loukkaantui kahden henkilöauton nokkakolarissa sunnuntaina Tuuloksessa. Loukkaantuneista kaksi sai vakavampia vammoja, kuten useita murtumia raajoihinsa, mutta heillä ei tiettävästi ole hengenvaaraa.

Turma sattui puoli yhden aikoihin iltapäivällä valtatie 12:lla Pohjoisten risteyksessä, reilu puoli kilometriä kauppakeskus Tuulosesta Lahteen päin. Pelastuslaitoksen mukaan kyseessä oli nokkakolari, ja molemmat autot tuhoutuivat keuloistaan.

Tampereen suunnasta tulleessa Peugeotissa oli päivystävän palomestarin mukaan pälkäneläiset äiti ja arviolta hieman yli kymmenvuotias poika. Lahdesta päin tullutta Fordia ajoi nuori tamperelainen nainen ja kyydissään hänellä oli mies, jonka kotipaikkakunnasta ei ole tietoa. Vakavimmin heistä loukkaantuivat poika ja Fordin naiskuljettaja.

Kaikki onnettomuudessa mukana olleet toimitettiin hoitoon Kanta-Hämeen keskussairaalaan. Fordin naiskuljettaja jäi jaloistaan puristuksiin niin pahasti, että pelastuslaitos joutui purkamaan autoa saadakseen hänet pois sieltä. Nainen lähetettiin Hämeenlinnasta Tampereelle leikkaushoitoon.

Poliisi tutkii turman syytä. Tie oli onnettomuuspaikalla suora, ja aurinko paistoi kirkkaasti.

Onnettomuuspaikka on jo raivattu, ja liikenne sujuu normaalisti. (HäSa-STT)