Uutiset

Nordea vei Luxemburgin-kaupan loppuun – myi osan maan yksityisistä pankkipalveluista UBS:lle

Nordea tiedotti maanantaina viimeistelleensä kaupan, jolla sen Luxemburgin yksityiset pankkipalvelut siirtyvät osittain UBS Europelle. Nordean "private banking" Luxemburgissa sai kielteistä julkisuutta kaksi vuotta sitten, kun selvisi, että sen kautta oli siirretty rahaa Panamaan piiloon viranomaisilta.
Nordea viimeisteli maanantaina Luxemburgin yksityisten pankkipalveluiden osan kauppaamisen UBS:lle.

Nordea ja UBS ovat maanantaina viimeistelleet kaupan, jolla osa Nordean Luxemburgissa olevista yksityisistä pankkipalveluista siirtyy UBS:n omistukseen.

Nordea aikoo jatkossa keskittyä henkilökohtaisten ja luottamuksellisten pankkipalvelujen eli ”private bankingin” tarjoamiseen Pohjoismaissa.

Samalla yhtiö hyödyntää uuden kumppaninsa UBS:n asiantuntemusta. UBS:llä on asiantuntemusta varakkaiden yritysten, yhteisöjen ja henkilöasiakkaiden palvelusta. Sen toiminta on keskittynyt pääosin Sveitsiin ja Yhdysvaltoihin.

UBS saa kaupan myötä useita pohjoismaisia varakkaita asiakkaita hoidettavakseen Luxemburgissa. Nordea ja UBS tiedottivat kauppa-aikeistaan ensimmäisen kerran tammikuussa 2018.

Kaupan jälkeen Nordean varainhoitopalvelut jatkavat edelleen Luxemburgissa.

– On luontevaa, että jatkamme toimintaamme Luxemburgissa, sillä osaaminen ja infrastruktuuri ovat siellä valmiina, Nordean varainhoitojohtaja Snorre Storset kertoi tammikuussa.

Luxemburgin-toiminnoista kohu kaksi vuotta sitten

Nordean Luxemburgin yksityiset pankkipalvelut saivat kielteistä julkisuutta kaksi vuotta sitten niin sanottujen Panaman paperien paljastusten yhteydessä.

Lännen Media kirjoitti kesällä 2016, että Nordean Luxemburgissa toimivalla yksiköllä oli siihen mennessä ollut asiakassuhde 562 offshore-yrityksen kanssa, jotka on rekisteröity Panamaan tai joita on hallinnoinut lakitoimisto Mossack Fonseca.

Vielä huhtikuussa 2016 asiakassuhde oli vielä 129 yritykseen. Yhtiöiden varallisuus oli yhteensä noin 216 miljoonaa euroa. Tiedot ilmenivät Nordean teettämästä sisäisestä selvityksestä vuonna 2016.

Asiakkaiden motiivi rahojen piilottamiselle Panamaan saattoi olla verojen välttely tai rahan alkuperän häivyttäminen.

Panaman paperien paljastuttua Nordean toimitusjohtaja Casper von Koskull kertoi pettyneensä siihen, ettei pankin sisäistä ohjeistusta noudatettu.

Luxemburgin finanssivalvoja määräsi Nordealle ja kahdeksalle muulle finanssitoimijalle Panama-tapauksen paljastumisen jälkeen yhteensä kahden miljoonan euron sakot.