Uutiset

Norjan lumivyöryssä kadonneen viimeisen suomalaisuhrin etsinnät käynnistyvät uudelleen: paikalle poliiseja ja etsintäkoira

Norjalaispoliisit jatkavat kadoksissa olevan suomalaisen etsintöjä ensi viikolla.

Tammikuussa Norjan Tamokdalenin lumivyöryssä kadonneen suomalaisen etsintöjä on päätetty jatkaa. Neljän hiihtäjän ryhmä, johon kuului kolme suomalaismiestä ja yksi ruotsalaisnainen, joutuivat lumivyöryyn tammikuun alussa Tromssan alueella Norjassa. Ryhmä oli matkalla Blåbärfjellet-tunturin huipulle.

Etsintöjä suoritettiin tammikuussa vaikeissa olosuhteissa. Ne päätettiin kuitenkin lopettaa tammikuun loppupuolella, koska lumimäärä oli niin suuri ja riski uudesta lumivyörystä korkea.

Kolmen hiihtäjän ruumiit löydettiin jo tammikuussa suoritetuissa etsinnöissä, mutta yksi suomalaisuhreista jäi tuolloin kateisiin. Aluetta on tarkastettu kevään aikana säännöllisesti helikopterilla.

Norjan poliisi julkaisi keskiviikkona tiedotteen, jonka mukaan kateissa olevan suomalaisen etsintöjä jatketaan ensi viikolla. tiedotteen mukaan kahdesta kolmeen poliisia lennätetään Pohjois-Norjaan hiihtäjien katoamisalueelle. Lisäksi apuna saatetaan käyttää etsintäkoiraa, joka tarkistaa lumen syvyyden, koostumuksen ja etsintäalueen olosuhteet.