fbpx
Uutiset

Norovirus riehuu sairaalassa Riihimäellä

Kanta-Hämeen keskussairaalan Riihimäen yksikössä norovirus on levinnyt epidemiaksi kahdella sisätautiosastolla.

Viruksen aiheuttamaan rajuun oksennus- ja ripulitautiin on sairastunut potilaiden lisäksi myös henkilökunta. Osastot toimivat, mutta vierailijoiden toivotaan välttävän noroviruspotilaiden luona käyntiä, sanoo infektiotautien ylilääkäri Janne Mikkola.

– Vatsatauti kestää yleensä vuorokauden tai kaksi. Heikkokuntoisille ja sairaille tauti voi olla vaarallinen, koska se voi häiritä vakavasti nestetasapainoa ja pilata potilaan lääkitykset, Janne Mikkola toteaa.

Aiemmin kalikiviruksena tunnettu norovirus on ehtinyt aiheuttaa epidemioita marraskuusta lähtien niin Hämeenlinnan keskussairaalan kirurgisella osastolla, terveyskeskuksen vuodeosastolla kuin myös keskussairaalan Riihimäen yksikössäkin. (HäSa)

Menot