Uutiset

Nukari ja Hieto vahvoja …FT-karsinnassa

Tawast Golfin Tuomas Nukari ja Aulangon Golfklubin Tuukka Hieto esiintyivät vahvasti Finnish Tourin karsintakilpailussa Pikkalassa. Nukari sijoittui kolmanneksi ja Hieto seurasi heti perässä neljännellä sijalla. Molemmat pelasivat kolmen kierroksen karsintakilpailussa yhteistuloksen +3.

Sijoitus viiden joukkoon takaa molemmille vahvan kategorian ensi kauden kiertueelle.

Nukarin kilpailun huippuhetki osui toisen kierroksen seitsemännelle reiälle, johon tawastilaisnuorukainen onnistui tekemään hole in onen. Muuten Nukarin peli perustui tasaisuuteen, sillä 54 reiän aikana hän ei tehnyt ainuttakaan bogeya isompaa tulosta.

Hiedon kilpailu alkoi hyvin miehen pelattua avauskierroksen 70 lyönnillä, joka riitti jaettuun kärkitilaan avauspäivän jälkeen. Toisen kierroksen tulos 77 toi hieman takapakkia, mutta viimeisen päivän 72 lyönnin kierros nosti Hietoa 15 sijaa aina neljännelle sijalle asti.

Myös Oula Myllymaa ja Santtu Malin saivat rajoitetun kortin ensi kauden kiertueelle. Myllymaan sijoitus oli 16. ja Malinin 20. (HäSa)

Asiasanat

Päivän lehti

26.1.2020