Uutiset

Nuoren kirurgin tarinalle ei lehtijuttu riittänyt – Syntyikin kirja pakolaiskriisistä

Eurooppaa ja Lähi-itää koskettava pakolaiskriisi on jatkuvasti uutisissa, mutta siitä kertovia kirjoja on suomeksi ilmestynyt vasta vähän.

Turkissa pitkään asunut toimittaja ja kirjailija Lotta Nuotio on yksi harvoista, joka on tarttunut aiheeseen kirjan verran.

Keväällä ilmestyi hänen esikoisteoksensa Yksi miljoonista, Modin pako Syyriasta (Otava 2016), joka kertoo yhden turvapaikanhakijan tositarinan.

Nyt kirjasta on tehty käännössopimus turkiksi.

Kirjan syntyminen oli kuitenkin lähes sattuma.

Nuotio ja hänen kirjansa päähenkilö Modi tapasivat erään juttukeikan yhteydessä Istanbulissa loppuvuodesta 2014, jolloin Turkissa oli jo kaksi miljoonaa syyrialaista pakolaista.

Vuosia Syyrian sisällissodasta kirjoittanut ja satojen maasta paenneiden kertomuksia kuullut Nuotio vakuuttui, ettei nuoren kirurgin tarinalle yksi lehtijuttu riitä ja ehdotti Modille kirjan tekoa. 

Ruotsista turvapaikan saanut Modi korostaa, ettei hän halunnut kertoa tarinaansa vain itsensä takia.

– Monien eri maiden poliitikot ovat sanoneet, etteivät he tiedä mitä Syyriassa todella tapahtuu, koska heillä ei ole ketään kriisialueilta raportoimassa. Halusin näyttää, mitä Syyriassa tapahtuu. Tiedän kyllä, että oma tarinani on vain yksi monista, Modi kertoo.

Modia syytettiin opposition kannattamisesta ja presidentti Bašar al-Assadin hallituksen vastustamisesta, minkä vuoksi hän joutui kuukausien ajaksi kidutettavaksi, lähes vuodeksi vankilaan ja lopulta pakenemaan maasta.

Modilla ja hänen kaltaisillaan ei ole mahdollisuutta palata maahan niin kauan kuin Assadin suvulla on valtaa.

Nuotio halusi kirjoittaa Modin tarinan, koska hänen mielestään tietämys tai kiinnostus siitä, mitä Turkissa ja Syyriassa tapahtuu, on Euroopassa yhä vähäistä.

Ennakkoluulojen hälventäminen on ollut toinen syy, miksi Nuotio päätti kirjoittaa viimeistään viime vuonna Suomeakin koskettaneesta pakolaiskriisistä.

– Heille tilanne on ollut kuitenkin samantyyppinen kuin meille olisi nyt, jos tänne tulisi joku ja me joutuisimme pakenemaan menettäen tämän elämän, koulutuksen ja työpaikan.

Nuotio muistaa hyvin vielä sen hetken, kun Turkkiin tulivat ensimmäiset 6000 syyrialaista.

Se oli iso uutinen kesäkuussa 2011, ja Nuotiokin matkusti ensimmäisen kerran Turkin eteläosiin raportoimaan alkaneesta pakolaiskriisistä.

– Silloin oli epäuskoinen olo, että tällainen uutisointi alkaa. Muistan haastatelleeni erään avustusjärjestön edustajaa rajaseudulla olleessa leirissä. Hän sanoi, että heitä huolettaa mitä sitten tehdään, jos Turkkiin tulee yli 20000 pakolaista.

Nyt viisi vuotta myöhemmin Syyriasta lähteneitä on jo yli 4,5 miljoonaa.