Uutiset

Nuori kaahailija loukkaantui vakavasti

16-vuotias pälkäneläinen poika loukkaantui vakavasti liikenneonnettomuudessa Pälkäneellä lauantain vastaisena yönä.

Poliisi sai kolmen aikaan aamuyöllä ilmoituksen mahdollisesti juovuksissa olevasta henkilöauton kuljettajasta. Ajoneuvo tuli puoli tuntia myöhemmin Pälkäneellä Onkkaalantiellä poliisipartiota vastaan. Poliisipartio mittasi kohtaustilanteessa ajoneuvon nopeudeksi yli 100 kilometriä tunnissa. Tieosuudella sallittu nopeusrajoitus on 40 kilometriä tunnissa. Poliisin yrittäessä pysäyttää kuljettajan, tämä pakeni poliisia nopeutta kiihdyttämällä.

Takaa-ajo loppui, kun nuorukainen menetti ajoneuvon hallinnan jyrkästi kaartuvassa alamäessä ja auto kaatui katolleen tien sivuun. Kuljettaja loukkaantui ja hänet toimitettiin ambulanssilla Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Sairaalasta saadun tiedon mukaan hän on tehohoidossa, mutta tila on vakaa.

Tämän hetkisen tiedon mukaan kuljettaja oli varastanut auton aikaisemmin illalla. Ajoneuvon kuljettajaa epäillään myös törkeästä rattijuopumuksesta. (HäSa)

Päivän lehti

5.4.2020