Uutiset

Nuori tähti tuikkii taas HPK-vahtina

HPK:ssa on kasvamassa jälleen erittäin lupaava maalivahti.

Ukko-Pekka Luukkonen sai mahdollisuuden 18-vuotiaiden MM-kisoissa, kun runkosarjan ottelut pelannut Vaasan Sportin Leevi Laakso sairastui.

Luukkonen tuli Suomen joukkueen pelaavaksi maalivahdiksi vahvasti. Hän torjui puolivälierävoiton Venäjästä ja välierävoiton Yhdysvalloista. Finaalissa Suomi kohtasi yön tunteina Ruotsin.

Suomen voitto Yhdysvalloista oli lähes sensaatiomainen. Pikkuleijonat eivät olleet pelillisesti yhtään kisojen suursuosikkia ja isäntäjoukkuetta jäljessä. Suomi pelasi hienon ottelun ja joukkueen parhaana palkittu Luukkonen onnistui erinomaisesti.

– Ihan uskomaton nuori poika, ei kylmää yhtään tulla tuolle tasolle. Heitti tuollaisen pelin tuohon, ei voi muuta kuin kehua. Kylmäpäinen on poika, kehui 18-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja Jussi Ahokas Luukkosta välierän jälkeen Ylen haastattelussa.

Suomen MM-joukkueessa pelaa myös toinen HPK:n mies – liigassakin jo peliaikaa saanut hyökkääjä Eetu Tuulola.

Luukkonen on syntynyt vuonna 1999 eli hän pääsee 18-vuotiaiden MM-kisoihin myös ensi vuonna.

Luukkonen aloitti jääkiekkoilun Hyvinkään Jää-Ahmoissa. HPK:hon hänet löysi Kerhon B-nuorten maalivahtivalmentaja Valtteri Salo, joka teki kaksi vuotta sitten töitä C-junioreissa.

– Meillä oli C-nuorten try out, jonne myös Ukko-Pekka tuli Hyvinkäältä. Huomasin heti, että kaverissa on potentiaalia, kun hänen kanssaan ruvetaan viilaamaan hommia,

Salo muistaa, kun Luukkonen korkkasi HPK-uransa C-nuorten SM-sarjan joukkueen harjoituskaudella.

– Ensimmäisessä harjoituspelissä taisi olla vastassa Jokerit. Luukkonen oli uskomattoman hyvä. Sanoin Kuukasjärven Harrille (HPK:n C-nuorten silloinen päävalmentaja), että tuo kaveri pelaa jouluun mennessä 16-vuotiaiden maajoukkueessa.

Ja niinhän siinä kävi. Luukkonen korkkasi leijonauransa 16-vuotiaiden maajoukkueessa. Tällä kaudella hän on ollut 17-maajoukkueen matkassa. Valinta 18-vuotiaisten maajoukkueeseen ja MM-kisoihin tuli vielä kirsikkana kakun päälle. Luukkonen torjui kevätkauden HPK:n A-nuorten joukkueessa loistavasti.

– Pari vuotta olen tehnyt töitä ”Upin” kanssa. Joulukuussa hän siirtyi A-junioreihin, jossa häntä on vienyt eteenpäin myös Juha Toivonen.

Luukkonen on kookas maalivahti. Mittaa hänelle on kasvanut 192 senttiä. HPK:n edellinen supertalentti Juuse Saros on Luukkosta lyhyempi.

Juuri 21 vuotta täyttänyt Saros lähti viime syksynä Pohjois-Amerikkaan ja hän on pelannut hienon tulokaskauden AHL-liigan Milwaukee Admiralsissa. Tosin Admirals on Calder cupin ensimmäisellä kierroksella tappiolla Grand Rapids Griffinsiä vastaan voitoin 2–0. Luukkonen on puolestaan varattavissa NHL:aan kesällä 2017.

– Juuse ja Ukko-Pekka ovat pelityyliltään hyvinkin erilaisia maalivahteja. Samoja elementtejä on kuitenkin kummallakin. Sekä Juuse että Upi ovat henkisesti vahvoja pelaajia. Tämä henkinen puoli heillä on samankaltainen. Kummatkin pelaavat rauhallisesti. Se huokuu heistä, Salo arvioi.

Luukkonen on säväyttänyt MM-kisoissa myös mailapelaamisellaan. Hän menee rohkeasti maalin taakse katkaisemaan rännisyöttöjä.

– Hirveästi on sen eteen tehty hommiakin. Aina olen Upille sanonut, että mene vaan rohkeasti rännikiekkoihin. Joskus voi tulla virhe, mutta sellaista sattuu, eikä moitteita varmasti tule. Etua mailapelaamiseen on varmasti siitäkin, että Upi on pelannut harrastusmielessä paljon sählyä.

Salo muistuttaa, että Luukkosen matka huippumaalivahdiksi on vasta alkanut. Nuorella torjujalla on kolmen vuoden sopimus HPK:n liigajoukkueen kanssa, mutta pitkä on vielä tie liigajoukkueen torjuvaksi maalivahdiksi.

– Mikään ei tule tuosta vaan. Koskaan ei saa tulla tyytyväiseksi. Upin suunta on kuitenkin hyvä. Hän on kiinnostunut siitä, mitä tekee. Hänellä on pilke silmäkulmassa ja hän nauttii tekemisestään.

Salo painottaa, ettei Luukkosen kanssa pidä ahnehtia liikaa.

– Askel kerrallaan eteenpäin, rauhallisesti ja järkevästi. Ei kannata ahnehtia kiireellä liikaa, hän vinkkaa.

HPK:n A-nuorten päävalmentaja Matti Tiilikainen otti Luukkosen joukkueeseensa kesken viime kauden.

– Upi on kilpailuhenkinen kaveri. Hän oli meillä heti valmis ottamaan roolia ja samalla askeleita eteenpäin. Hän ei pelännyt pelata 4–5 vuotta itseään vanhempiakaan vastaan, Tiilikainen kehuu.

Lähtökohta lienee, että Luukkonen on ensi kaudella HPK:n A-nuorten ykkösvahti ja saa paljon pelejä.

– Toivottavasti saamme kilpailua maalivahtiosastollekin. Kesän Upi harjoittelee varmaankin liigajoukkueemme kanssa, Tiilikainen tietää. HäSa

 

 

 

 

 

 

 

 

Asiasanat