Uutiset

Nuorten usko tulevaisuuteen horjuu

Myytit tulevaisuuteen luottavista ja työhön intohimoisesti suhtautuvista nuorista vaikuttavat olevan vääriä.

Maailma ei näytä suomalaisten nuorten silmissä enää avoimelta, vaan usko elämässä pärjäämiseen on tutkimustulosten mukaan pikemminkin laskussa, selviää Kansallisesta Nuorisotutkimuksesta 2012.

Tutkijat pitävät suuntausta huolestuttavana.

– Yhdysvalloissa puhutaan jo vedätetystä sukupolvesta, jossa ylikoulutetut nuoret eivät löydä töitä. Yhteiskunnalle olisi tärkeää, että kasvaisi tulevaisuuteen uskova sukupolvi, sanoo kehitysjohtaja Mikko Ampuja tutkimuksen tehneestä 15/30 Research -toimistosta.

Tutkimuksessa selvitettiin 15–30-vuotiaiden nuorten asenteita, arvoja ja elämäntyylejä. Verkkotutkimukseen vastasi reilut 1 000 nuorta.

Yksi tutkimuksen tuloksista oli se, että yhteiskunnallista vaikuttamista ei pidetä kovin tärkeänä.

– Jos nuoret eivät koe arvostusta, kiinnostus vaikuttamiseen lakkaa. Pitäisi miettiä, miten nuorille annettaisiin vaikutusmahdollisuuksia asioissa, joilla on oikeasti merkitystä, Ampuja pohtii.

Haussa arvojen mukainen duuni

Yleensä yhteiskunnallisen vaikuttamisen tärkeys korostui vallasta ja rahasta kiinnostuneiden vastauksissa. Varallisuuden kartuttaminen ei kuitenkaan ollut keskeinen arvo useimmilla nuorilla, vaan monien vastauksissa kuului kritiikkiä ahneutta ja ylikaupallisuutta kohtaan.

Arvot vaikuttavat nuorten työpaikkavalintoihin ainakin tutkimusvastauksissa. Jos firman arvot eivät käy yksiin omien kanssa, töihin halutaan muualle.

– Tällä listalla on muuten isojakin suomalaisia firmoja, huomauttaa tutkija Markus Keränen.

Taloustilanteen ja ympäristöasioiden uskotaan heijastuvan nuorten asenteisiin. Yleensä asioita, joista on nuorena pulaa, arvostetaan aikuisena, Keränen sanoo.

Suomen taloustilanne huolestuttaa yli puolta nuorista.

–  Vaikeassa taloustilanteessa arvot yleensä kovenevat. Toisaalta kiireen lisääntyminen näkyy jo kiireettömyyden arvostamisena.

Ei irtosuhteille

Nuorisotutkimuksen mukaan suurin osa nuorista on kiinnostunut vakituisesta parisuhteesta. Vain pientä osaa kiinnostavat irtosuhteet.

Sinkkuelämän sijaan nuoret arvostavat enemmän perhettä ja ystäviä. Nuoria voikin tutkimuksen mukaan luonnehtia maanläheisiksi ja arvoiltaan melko konservatiivisiksi.

Hämeen Sanomat selvitti mitä mieltä Hämeenlinnassa ollaan irtosuhteista ja nuorten halusta saada vakituinen parisuhde. (STT-HäSa)