Uutiset

Nuutajärven kartanosta juhla- ja kurssipaikka

Helsinkiläinen erikoislääkäri Sauli Siekkinen on ostanut Nuutajärven kartanon. Hän aikoo avata kartanon kunnostuksen jälkeen yleisölle.

Urjalassa sijaitseva kartano muutetaan vuokrattavaksi juhlatilaksi ja kurssipaikaksi noin vuoden kestävässä remontissa.

Nuutajärven kartanon päärakennus on rakennettu vuonna 1822. Se on ollut saman Costiander-suvun hallussa vuodesta 1869.

Uusklassista tyyliä edustava kartano on kaksikerroksinen ja kokonaispinta-alaltaan 960 neliötä. Kartanon arvokas sisustus on säilynyt vuosikymmeniä kylmänä olleessa rakennuksessa.

Kartano vaatii mittavan kunnostustyön, sillä se on ollut viimeksi asuttuna 1970-luvulla. Uusi omistaja on budjetoinut kunnostamiseen 200 000 euroa. Rakennuksen ulkopuolen kunnostuksesta vastaa entisen omistajasuvun sukuyhtiö Notsjö Gård Ab yhteistyössä Museoviraston kanssa.

-Rakennus on pääosin siinä kunnossa, johon se on saatettu 1920-luvulla. Olen tyytyväinen, ettei siellä ole tehty 1960-70 -luvuilla remontteja, joista olisi voinut aiheutua kosteusvaurioita, Sauli Siekkinen sanoo.

Sauli Siekkinen on yleislääketieteen erikoislääkäri ja kiinalaisen lääketieteen asiantuntija. Hän on erikoistunut elämäntapaohjaukseen ja ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon. Hän aikoo tuoda Nuutajärven kartanoon mm. omien erikoisalojensa kursseja. (HäSa)