fbpx
Uutiset

Nykypossu on edeltäjiään laihempi

Vanhat 50 pennin kolikot ropisevat röykkiöksi pöydälle, kun Etelä-Hämeen Numismaatikot ry:n puheenjohtaja Kari Ahola avaa vakuutussäästökellon pohjan. Sitten hän syöttää kolikot takaisin yksitellen.

Aikoinaan vakuutussäästökello kävi 50 markan kolikoilla. Kello on yksi versio oman aikansa, viime vuosisadan puolenvälin, säästölippaasta. Kelloon pudotettiin viikoittain henkivakuutusmaksu, ja sitten kello voitiin vetää.
Välillä kello käytiin tyhjentämässä vakuutuskonttorilla.

– Mukavaa pakkosäästämistä. Ja hyvännäköinen funkiskello, Ahola naurahtaa.

Hän ottaa käteensä punaisen, pyöreäseinäisen säästölippaan ja tirkistää sen sivussa olevasta aukosta sisään. Nyt ei näy mitään, mutta aikoinaan purkissa saattoi pyörittää filmiä samalla, kun ahtoi lippaaseen kolikoita.

– Mekanismi toimi innokkeena säästämiselle.

Nykylippaissa ei “innokkeita” ole. Aholan mukaan säästäminen ei muutenkaan ole nykyään kummoisessakaan huudossa. Pankit jakavat lippaita edelleen, mutta lähinnä säästövälineistä on tullut lahjatavaroita.

– Lippaat asettivat tavoitteita. Nykylapset saavat rahaa helpommin kuin ennen, eikä heitä huvita säästäminen, Ahola kertoo huomanneensa.

Uusiopossu vinkuu verkossa

Bakeliittilipas kuului monen pankin valikoimiin. Kyljen kyltti vain vaihtui.

Ahola muistuttaa pankkien itse tehneen nimenomaan säästämisen aikaisempaa tylsemmäksi etenkin lapsille. Menneinä vuosina säästäjän palkitsi se, että kun säästöpossun lukko avattiin pankissa, sai heti tietää, kuinka paljon tili lihoi.

– Nykyäänhän rahat lähetetään muualle laskettaviksi, ja tieto summasta tulee vasta päivien kuluttua. Välitöntä palautetta ei enää saa.

Pankit jakavat yhä tuttuja possujaan. Esimerkiksi Hämeenlinnan Seudun Osuuspankista jaellaan lapsille ja muille kolikkosäästäjille yhteensä noin 1 500 lipasta vuodessa. Koko Suomessa lippaita jaetaan 70 000-90 000 vuodessa.

– Viiden miljoonan lippaan raja ylittyi jokunen vuosi sitten, kertoo tuotepäällikkö Markku Roos Osuuspankin hallinto- ja hankinta.

Säästölipas on aikansa kuva. Esimerkiksi KOP:n orava ja Roope-setä, Osuuspankin Henri Hippo ja Postipankin Kultapossu olivat tunnettuja symboleja – ja tykättyjä hahmoja, vaikka rahakirstunvartija-Roopella olikin aika yrmy ilme.

Nykyään tunnuspossuja rummutetaan vähemmän. Nykyaika on synnyttänyt muun muassa Ålandsbankenin virtuaalisen säästöpossun. Nettipankissa toimivan lippaan saa tarvittaessa vinkumaan, jos sitä yrittää ryövätä, vaikka on itsensä kanssa muuta sopinut.

Sputnikistakin tuli säästölipas

Säästöbussieja huristeli niin Hämeenlinnan kuin Lamminkin säästäjien kodeissa.

Kari Ahola ei itse kerää säästölippaita, vaan hänen laatikosta nostelemansa kellot, bussit, hipot, sputnikit ja muut lippaat ovat Numismaatikoihin kuuluvien keräilijöiden aarteita.

Kyllä, joukossa on myös Sputnik. 1950- ja 60-luvuilla ajan erikoisuudet muuntuivat lähes välittömästi säästölippaiksi. Lippaita valmistettiin metallista, posliinista, bakeliitista, osittain jopa hopeasta, kuten Hämeenlinnan Seudun Osuuskassan naishiihtäjien kiertopalkinto vuodelta 1924.

Nykyään suuri osa lippaista on muovia.

– Lippaita on yksinkertaistettu. Ne eivät enää ole esineinä yhtä kauniita ja arvostettuja.

Sekä ennen että nykyään osa lippaista on kertakäyttöisiä. Ahola käsittelee varovasti sinistä, hyvälihaista posliinisikaa, jonka maha humisee tyhjyyttään. Kuka kolikkoaukosta mitään raaskii pudottaa, kun poistoluukku puuttuu?

Hymyilevä porsas pitäisi kalauttaa kappaleiksi.

– Kertakäyttöisyys on sääli. Se myös lyö poskelle säästäväisyysajatusta.

Ahola nauraa, että lippaat ovat tavallaan kolikkoharrastuksen sivutuote.

– On tunnustettava, että itsellänikin on iso markka-säästölipas, johon joka päivä tyhjennän kaikki taskusta löytyvät kolikot.

Aholan mukaan lippaita tulee usein vastaan kirpputoreilla. Vanhimmat ja harvinaisimmat voivat olla arvokkaita, mutta arvokeräilykohteeksi esimerkiksi hipoista ja oravista ei vielä ole. (HäSa)

Hedelmällisyyden symboli haukkaa rahat

Säästölippaiden historiaa on Suomessa talletettu lähinnä pankkimuseoihin. Yksi Suomen suurimmista kokoelmista on Hämeenlinnan Säästöpankkimuseossa, joka toimii Historiallisen museon yhteydessä.

Museon kokoelmaan kuuluu yhteensä satoja lippaita, jotka valottavat säästöpossun ja kumppaneiden taivalta. Esillä tosin on murto-osa lippaista.

Suomalaiseen rahankäyttökulttuuriin lippaat ilmestyivät 1800-luvun lopulla. Vanhin pankkien teettämä säästölipas Säästöpankkimuseossa on vuodelta 1902.

– Lippaita on noin sadan vuoden ajalta eli ajallisesti sangen kattava kokoelma, sanoo amanuenssi Sari Mustajärvi.

Mutta miksi säästöporsas? Miksi elefantinkinmuotoista lipasta sanotaan possuksi? Mustajärveltä irtoaa tämäkin tieto.

– Sika on vanha onnen ja hedelmällisyyden symboli monissa kulttuureissa. Possu on myös muinaisskandinaavisen hedelmällisyyden jumalattaren Freijan pyhä eläin. Hyvinvoinnin symboliksikin possua on sanottu, Mustajärvi kertoo.

Maailman vanhin säilynyt säästöpossu on peräisin 1200-luvun Saksasta.

Muovifirman vanhin malli on maapallo

Suomalaisten pankkien jakamat säästölippaat on vuodesta 1959 valmistanut muovialan yritys MK-tuote eli nykyinen MK-Tresmer Oy. Yhtiö hallitsee edelleen possumarkkinoita Suomessa. Se vie lippaita myös muihin maihin.

Yhtiön tuotepäällikön Marcus Ahlrothin mukaan lippaiden kulta-aikaa olivat erityisesti 1970-80-luvut. Nykyään lippaita valmistetaan menekkivuosia vähemmän, mutta silti puhutaan sadoista tuhansista kappaleista vuodessa. Tarkkoja lukuja Ahlroth ei halua määritellä.

MK-Tresmerin liukuhihnalta ovat peräisin niin hipot kuin kultaiset possut ja Roope-sedätkin. Nykyään joukossa on muun muassa muumeja, papukaijoja, hylkeitä, karhuja ja kilpikonnia. Ja porsaita, tietysti.

– Melkein voisi sanoa, ettei possu meillä kuitenkaan ole se, mistä kaikki alkoi, vaan maapallo, Ahlroth hymähtää.

Yhtiön vanhin malli ei tällä hetkellä näy Suomen pankkiliikenteessä, mutta ulkomaille maapalloja tilataan. Vuosien varrella MK-Tresmerillä on ollut yhteensä satakunta lipasmallia. Ahlroth arvioi tämänhetkisen määrän olevan noin viisikymmentä.

Menot