Kolumnit Uutiset

Nyt hävettää

Häpeäisit. Pieni lapsi ei häpeile itseään tai muita, mutta jo varhaisessa vaiheessa se opetetaan. Jos ei itse tajua. Hävetä nääs. Hävettää sen puolesta oikein, kun ei se tajua että pitäis hävetä!

Mitä hyötyä häpeästä on? En keksi yhtäkään hyvää asiaa, jota koituisi siitä, että ymmärtää tuntea itsensä nöyryytetyksi.

Ihmisten on toivottavaa käyttäytyä tiettyjen kulttuuristen sopivaisuussääntöjen mukaan toistensa joukossa. Häpeä ei kuitenkaan saa käyttäytymään hyvin, vaan pelkäämään etukäteen sitä, että saattaa käyttäytyä väärin.

Tai jossittelemaan jälkikäteen, että pitäisköhän mun nyt hävetä, kun saatoin tehdä jotain tyhmää.

Tehdä jotain tyhmää. Menettää kasvonsa. Siitähän häpeässä on kyse. Yleisinhimillinen ilmiö, joka näkyy eri kulttuureissa eri tavoin.

Suomalainen häpeä on vähän kuin jumalanpelkoa. Aikuisen sähähdys: ny likka hiljaa, kaikki kattoo! Mitä ne oikein ajattelee kun sää huudat tollai. Mitä ne ajattelee meistä. Ei kuitenkaan kysytä, koska se vasta noloo oliskin ja taas sais hävetä.

Häpeä johtuu kasvojen menettämisen pelosta, joka taas johtuu jännittämisestä. Ihmiset varovat toisiaan ja pelkäävät, että toiset tuomitsevat pienen virheen perusteella. Tekevät arvionsa ja toteavat, että toi on se nolo tyyppi. Se, jota saa aina hävetä.

Kotimainen luomuhäpeä liittyy myös vaatimukseen vaatimattomuudesta. Kell’ onni on, se onnen kätkeköön, pidä kynttiläsi vakan alla ja niin edelleen. Nolojen juttujen lisäksi onni, ilo ja omat taidot kannattaa tallettaa syvälle pieneen piilopaikkaan, josta ne eivät muille paljastu.

Ehkä taustalla on alitajuinen pelko siitä, että joku vie nuo aarteet pois, jos niitä pitkin katuja levittelee. Siksipä häpeä hälle, joka ei ymmärrä omaa parastaan ja pysy visusti hiljaa ilostaan.

Ei ymmärrä rukka, että joku sen vielä vohkii ja jäljelle jää vain häpeä siitä, että pitikin näyttää ja paljastaa.

Päätin muutama vuosi sitten, etten enää suostu häpeämään. Se nimittäin syö ihmistä, ottaa omanarvosta palasia eikä anna mitään tilalle. Muuta kuin tietoisuuden siitä, että kyllä nyt on taas valmistauduttava häpeämään ja mietiskelemään itsekseen, että mitähän mä tein vai teinkö.

Kannattaa joka tapauksessa hävetä varmuuden vuoksi, niin ei ainakaan jää mitään noloja juttuja jälkeen. Häpeemällähän se meinaan katoaa se nolo moka.

Ei katoa. Hölmöt möläytykset ja sosiaaliset kömmähdykset eivät häpeämällä lopu, päinvastoin. Niiden välttelyn ja häpeämisen sijaan ehdotankin, että ihminen muuttaisi suhtautumistapaansa itseensä. Näkisi itsensä lempeästi, pienet mokatkin hellyttävinä.

Tein ihmiskokeen. Aloin nauraa itselleni itseni kanssa, jos mokasin.

Huomasin katseita, joiden perusteella olisi kyllä kannattanut hävetä niin maan perusteellisesti. Ei kuitenkaan minun, vaan niiden joissa häpeily vielä asuu.

Häpesin siis häpeejiä, kun ei ne tajunnu sitä itse tehdä.

Päivän lehti

25.9.2020

Fingerpori

comic