Kolumnit Uutiset

Nyt tarvitaan tolkun ihmisiä

Tähän soppaan ei enää pitäisi lusikkaansa pistää, mutta ei mahda mitään.

Huolestuttaa Hämeenlinnan tulevaisuus. Eri tahot vakuuttavat, että päätöksenteko rullaa, vaikka päättäjät riitelevät rajusti. Voi olla niin, mutta riitely vie voimia, jotka pitäisi käyttää kaupungin tulevaisuuden hyväksi.

Voiko nykytilanteesta päästä eteenpäin maltillisella tavalla työllistämättä enää lisää poliisia uusilla tutkintapyynnöillä.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio (kok.) totesi viime viikolla mielipidekirjoituksessaan, että asiat näyttävät usein ulospäin erilaisilta kuin todellisuudessa ovat.

On tehty paljon päätöksiä ja monia jopa yksimielisesti. Osasta on äänestetty pääosin jakaumalla 7–4. Se on demokratiaa. Enemmistö päättää ja päätöksenteko rullaa.

Silti tuskin kukaan voi kiistää, että näin riitaisaa vaalikautta ei Hämeenlinnassa ole koettu vuosikymmeniin, jos koskaan.

Harmi, että kuntavaaleja on lykätty puolella vuodella. Kaupunkilaisten olisi jo korkea aika päästä vaaliuurnille kertomaan, mitä mieltä he ovat tällaisesta menosta.

Tätäkö Pro Hämeenlinna -koalition puolueita äänestäneet halusivat? Epäilen, että esimerkiksi keskustan äänestäjät arvostavat enemmän perinteistä päätöksentekoa, jossa neuvotellaan ja etsitään ratkaisuja.

Perussuomalaisten äänestäjät ehkä kannattavat räväkämpää politiikantekoa, kuten kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Lulu Ranne (ps.) totesi viime viikolla: ”Emme Karin (Ilkkala) kanssa toimi niin kuin politiikassa on totuttu toimimaan.”

Rautio paheksui poliitikkojen vertaamista leijoniin ja lampaisiin. Ehkä nyt pitääkin huutaa apuun leijonien sijasta presidentti Sauli Niinistön peräänkuuluttamia tolkun ihmisiä.

Löytyisikö Hämeenlinnan poliitikoista tolkun ihmisiä, joilla on ryhmissään arvovaltaa?

Näin ei voi jatkua. Kannattaisiko pohtia, millaisissa koalitioissa seuraaviin vaaleihin mennään? Ja ns. kok/demin miettiä muille puolueille niin hyvää yhteistyötarjousta, ettei siitä voi kieltäytyä.

Juuri nyt puolueet aloittelevat kampanjoitaan kuntavaaliehdokkaiden värväämiseksi.

Se voi olla tavallistakin vaikeampaa, sillä kuka sinne haluaa riitelemään? Varsinkin jos tutkintapyyntö poliisille alkaa olla jokaviikkoista toimintaa.