Uutiset

Nyt voi itsenäistyminen ja opiskelu alkaa

Pula vuokra-asunnoista on mahdollistanut sen, että vuokranantajien kriteerit vuokralaista kohtaan ovat kiristyneet, kuten seuraavista vuokrailmoituksista selviää.

Haetaan vuokralaista

Haetaan vuokralaiseksi opiskelijaa, joka ei juo eikä polta eikä melua. Niin siis haetaan vuokralaiseksi yksiöön, jonka juuri ja juuri kykenet opintotuellasi maksamaan.

Vuokra on sitten maksettava ajallaan, sillä olen kuullut, että te opiskelijat olette aika selkärangatonta sakkia: värikynät sitten jätetään kotiin, ettei tuherreta niitä seiniä ihan kaameaan kuntoon. Inhottavan räikeitä haalarimerkkejä ei myöskään tässä taloyhtiössä tahdota nähdä, senkin hampuusit.

Olin tosissani siitä mekastuksesta. Zumbata saat, mutta äänettömästi. Minulla on desibelimittari. Jos metakka yltyy yli 80 desibelin, niin se sitten häätö. Ai missäkö yksiö sijaitsee? – No ihan kaupungin keskustassa.

Vuokrataan yksiö Hämeenlinnan keskustasta

Nyt olisi tarjolla tilava kaksioon niin sanotulta hautausmaalta, jossa ainoat elonmerkit äännehtii silloin tällöin tragikoomisesti piippailevat liikennevalot.

Metelöintiä seurataan täällä niin tarkasti, ettei kukaan enää uskalla ilakoida, muuten siitä seuraa ulkonaliikkumiskielto.

Autopaikkoja ei myöskään ole, sillä moottoriradan autioitumisen myötä löpösyöppöjen trendi on ollut laskussa.

Jos tahdot aikuistua saman tien, eli vakavoitua ja lopettaa elämästä nauttimisen, tämä kämppä sopii sinulle.

Vuokralle halutaan ikuinen opiskelija

Nuorelle, joka ei usko enää tulevaisuuteensa, eli tervetuloa taide- ja kulttuurialan nuoret. Te, joiden aloille on ollut jo monen vuoden ajan ylikoulutusta.

Toivottavasti pysytte vuokralaisina ainakin vuoden, vaikka oppilaitos saakin rahaa vain siitä, kun aloitatte opiskelun eikä siitä, että valmistuisitte.

Tiesittekö, alan ylikuormitus auttaa pitämään tiettyjä alan opettajia pitempään kiinni työstään? Kiitos siis teille siitä, että uhraatte oman työllistymisenne, jotta joku toinen saa pitää pestinsä.

Vuokrataan kolmio politikoinnin uhreille

Niin juuri teille, joiden uhraaminen aloitettiin jo edellisen laman aikaan. Teidän ansiosta voimme kaunistella tilastoja, jotta ette näy suoraan työttömien määrässä. Kolmio on tarjolla myös niille kirkasotsaisille opiskelijoille, joiden aikana saatetaan nuijia läpi vielä sellainen opintotuki, joka pakottaa valmistumaan korkeakoulusta ennätysnopeasti tai vaihtoehtona on ajautuminen velkakierteeseen.

Vuokrataan yksiö ei-opiskelijalle

Sinulle, jolla on jo työpaikka ja varma tulo tuleville vuosille takataskussa. Valitettavasti meillä ei ole myydä sinulle asuntoa. Niitä kun ei vaan ole, ja sitten kun niitä rakennetaan, ei sinulla ole kuitenkaan niihin varaa.