Uutiset

Nytkään ei pitäisi provosoitua

Poliisi tutkii edelleen kuumeisesti entisen VR:n makasiinin tuhopolttoa. Viranomaisilla on toki mahdollisuus saada sytyttäjä kiinni ja tuomituksi, mutta varautuminen on myös siihen, että rikos jää selvittämättä. Tämä olisi valitettavaa, sillä myös tuhopolton perimmäinen tarkoitus jäisi hämärän peittoon. Sytyttäminen voi olla aivan yksittäisen huligaanin päähänpisto tai tarkoin harkittu isku järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan.

Tutkija Catharina Candolin näkee Helsingin Sanomien haastattelussa makasiinien polton mediapelinä ja informaatiosotana. Candolin arvelee, että tuhopoltolla haettiin näkyvyyttä ja keskustelua. Hän laskee makasiinin syttyneen laskelmoidusti aivan oikealla hetkellä ja nyt ollaankin tilanteessa, jossa tuhopolton tekijä johtaa julkisuuspeliä.

Informaatiosodankäyntiä tutkinut Candolin on täysin oikeilla jäljillä. Makasiinin tuhoutuminen tulipalossa keskellä Helsinkiä ei ole mikään pikkujuttu, mutta media on tehnyt tuhopolttoa paisuttelemalla palveluksia sytyttäjälle. Makasiinista nousevia tulikuumia liekkejä on verrattu lehtiotsikoissa jopa tuomiopäivän tunnelmaan.

Otsikoita seuraavat lausunnot, joiden mukaan jotain ratkaisevaa on Suomessa toisin kuin ennen. Ja totta kai vapun kaltaista mellakointia ja tuhopolttoa vaaditaan kuriin poliisien määrää lisäämällä ja toimivaltuuksia kasvattamalla. Näiden linjausten tekijöiden kannattaisi muistaa, että ääriliikkeet haluavatkin tehdä Suomesta poliisivaltion.

Presidentti Mauno Koivisto korosti aikanaan, ettei pidä provosoitua, jos aivan tarkoituksellisesti provosoidaan. Tässä viisaudessa on jälleen ohjenuoraa myös nykyajalle. Väkivaltaisia ja laittomia iskuja vastaan ei pidä käyttää sen paremmin kovia kuin pehmeitä keinoja.

Keinojen pitää olla järkeviä, tehokkaita, yhteiskuntarauhaa lujittavia. ”Kova kovaa vastaan” -ajattelu ei alkuunkaan yksioikoisesti johda toivottuun lopputulokseen.

Vapun mellakkaa ja makasiinin tuhoamista on arvioitava viileän rauhallisesti. Kun asioita paisutellaan, unohtuu heti kättelyssä keskeinen tosiasia: laittomia keinoja suosii hyvin pieni joukko. Kaikki pätkätöitä tekevät eivät todellakaan ole valmiita ajamaan etujaan polttopulloilla ja pelastuslaitoksen henkilökunnan kimppuun käymällä.

Yhteiskunnan tehtävä on turvata poliisin mahdollisuudet tehdä työtään. Vieläkin tähdellisempää on kantaa huolta siitä, ettei poliisin tarvitse turvautua koviin otteisiin. Tässäkin tapauksessa keskeistä on tehdä huliganismin ja väkivaltaisten iskujen vastaista työtä rakentavalla tavalla.

Vapun mielenosoitusmarssille osallistujilla oli viralliselle Suomelle asiaa. Sen esittämisen tapa ei ole hyväksyttävä, mutta tällä verukkeella ei voi kieltää, etteikö mielenosoitusten järjestäjillä olisi myös aihetta protestoida.

Päivän lehti

28.5.2020