Odotan sinua, Peter

 

Aikuisuus tuntuu olevan tylsää. Mietin joskus, miksen saanut 11 -vuotiaana kirjettä Tylypahkasta. Tällä hetkellä voisin kyllä tyytyä kolmeen toivomukseen, hyvään haltiattareen tai menolippuun kohteenaan Mikä-Mikä-Maa. Peter Pan, miksi sinun piti lentää Wendyn ikkunalaudalle omani sijaan? 
 
Pienenä hiekkalaatikolla istuessani tahdoin kasvaa aikuiseksi. Tahdoin oman asunnon ja omat rahat ja oman auton ja oman keittiön ja oman kylpyhuoneen ja oman vaatekaapin ja oman et-voi-määrätä-mua -elämän. Nyt aikuisena – tai siis täysi-ikäisenä, ei käytetä tuota sanaa – toivoisin vaikeiden päätösten edessä jonkun tekevän ne puolestani. Ja valitsevan erityisen hyvin! Ironista?
 
Täytän toukokuussa 19 -vuotta. Jos saisin olla päivän ihan kuka tahansa, olisin minä viisivuotiaana. Leikkisin pihalla puistoissa ja isäni kanssa, niin kuin silloin kun olin oikeasti viisi. Minun ei tarvitsisi huolehtia rahasta, koulusta, asumisesta, lääkärimaksuista eikä ruuasta. Leikkiminen on parasta duunia.
 
19 on pelottava ikä. 18 vuotta oli mahtavaa täyttää: täysi-ikäisyys, ajokortti, baarit, itsenäisyys, omanlainen riippumattomuus… mutta kuitenkin vielä sai olla vähän lapsi. Vuoden päästä en saa olla enää edes teini, koska kaikkihan tietävät, että 19 on viimeinen luku englanninkielessä joka päättyy sanaan -teen… Peter, APUA!
 
Useimmiten minusta tuntuu aikuiselta. Hoidan asiani hyvin ja järkevästi ja otan vastuuta elämästäni. Kuitenkin, silloin tällöin joka päivä, tahtoisin olla viisi. Tai edes kuusi. Huomaan lähestyväni sitä hetkeä, jolloin ”useimmiten aikuinen” ei enää riitä. Mutta kun mitäjosentahdokasvaaaikuiseksientahdoentahdoentahdo?! 
 
Toisaalta, miksei sitä voisi olla aikuinen ja olla silti välillä vähän lapsi? Liian usein aikuisena oloa pidetään turhan vakavana asiana. Sitten ollaan 70 -vuotiaita mummoja ja pappoja ja hemmetin katkeria elämästä, kun ikinä ei ole ollut mitään kivaa. Eläkää sitä elämää älkääkä puhuko siitä! Lapsenmielisyys pilkkeenä silmäkulmassa, ja johan elämä alkaa maistumaan suklaalta. Tai kahvilta. Tai pullalta. Tai ruisleivältä.
 
Elämäni olisi paljon helpompaa, jos osaisin taikoa. Olen siis ikuisesti katkera sinulle, Tylypahkan rehtori, koska en saanut sinulta kouluun hyväksymiskirjettä. Olen joutunut opettelemaan taikoja kotona – ja aina ne eivät ole onnistuneet. Jos saisin kolme toivomusta, olisi ensimmäinen niistä ehdottomasti se, että osaisin olla stressaamatta. Toinen luonnollisesti liittyisi varallisuuteen ja kolmannen pitäisin ihan vaan pahan päivän varalla. Hyvä haltiatar olisi myös käytännöllinen, eikö?
 
Taikominen, toivomukset ja oma henkilökohtainen haltiatar helpottaisivat varmasti aikuisena elämistä.
 
Peter Pan. Lupaan odottaa sinua vielä vuoden. Mutta jos et sinä aikana ilmesty, joudun hylkäämään toiveajattelun Mikä-Mikä-Maasta. En haluaisi kasvaa aikuiseksi, mutta sinä et anna minulle mahdollisuutta tehdä toisin. Hyvästi, Peter.