Kolumnit Uutiset

Odotukset pettävä elämäkerta on likaista rahastusta

Cheek, Jari Sillanpää, Aino-Kaisa Saarinen, Sami Yaffa, Atik Ismail, Remu Aaltonen, Erkki Tuomioja, Jarkko Ruutu, Kalle Palander, Aira Samulin.

Mikä heitä yhdistää? Tietenkin tuore elämäkerta tai elämäkerrallisia aineksia sisältävä kirja.

Elämäkertojen vyöry on kiihtynyt. Niitä suoltavat muusikot, poliitikot, urheilijat, taiteilijat, toimittajat ja viihdebisnesväki. Niitä julkaistaan myös nuorista. Ikäpohjanoteeraus taitaa olla popparipoika Robin Packalénin, 18, taru.

Enemmistö elämäkertureista on miehiä. Tästä voi vetää sen valitettavan johtopäätöksen, että naiset ovat miehiä arempia nostamaan itseään elämäkertojen arvoisiksi. Harmi.

Anneli Aueria ja Kekkos-naista Maarit Tyrkköä ei tosin voi syyttää arkailusta.

Mediamyllytys vauhdittaa epäilemättä elämäkertojen myyntiä. Varmimpia rahasampoja ovat urheilijat. Vuoden 2014 myydyintä kirjaa, Teemu Selänteen elämäkertaa, myytiin lähes 77 000 kappaletta.

Syksyn hitiksi noussee Cheekin eli Jare Tiihosen elämäkerta. Loppuunmyydystä teoksesta on otettu jo kolmas painos. Jos 

Mikko Aaltosen kirjoittama kirja myy yhtä paljon kuin kirja Jari Litmasesta, eli yli 43 000 kappaletta, se on saavutus.

Bestsellerin resepti näyttää yksinkertaiselta. Valitaan urheilujumala tai tarpeeksi rosoinen rokkari ja etsitään leipuri pyöräyttämään kakku. Lukija tietysti odottaa, että täytteenä olisi jotakin ansioluetteloa kiinnostavampaa.

Kiltistä popparista ei pyöräytetä tulista chiliburritoa, mutta jos sellaista ei synny edes räyhäkästä rokkarista, on epäonnistuttu. Lukijan odotusten pettäminen on likaista rahastusta.

Juha Tapio -kirjassa ovet paukkuvat, mutta Warnerilta lähtöä rajumpaa ei tapahdu. Tylsää. 

Pauli ”Pate” Mustajärvenkin elämäkerta on kuulemma harmillisesti siloiteltu yksityiselämän paljastuksista.

Elämäkertavyöry on hämmentävä. Mitä pitäisi lukea? En viitsisi syventyä ainakaan Paul McCartneyn elämäkertaan. 697 sivua vain tosifaneja kiinnostavaa, yksityiskohtaista jaarittelua!

Arvostan sitä, että elämäkerturi kirjoittaa itsestään itse, mutta sellainen on harvinaista. Ammattikirjoittaja on varma valinta, vaikka vaarana onkin päähenkilön persoonallisen äänen häviäminen.

Kaikista ei ole kirjoittajiksi. Silloin on parempi, että ammattilainen kirjoittaa kirjan ja nimi painetaan rehellisesti kanteen. Nimettömän haamukirjoittajan käyttö tuntuu vanhanaikaiselta harhauttamiselta varsinkin, jos se salataan.

Moniko kustannustoimittaja on myös jonkin sortin haamukirjoittaja? Luin kerran hämmästyttävän hyvin kirjoitetun julkkiselämäkerran. Sitten sain häneltä sähköpostia.

Kömpelö teksti ei tuntunut saman kirjoittajan kirjoittamalta. Tuli petetty olo. 

 

Johanna Jurkka
palaute@lannenmedia.fi