Uutiset

Ohjaaja on omalla tavallaan yleisön edustaja teatterissa

 

Suuren yleisön mielikuvissa elokuvan tai näytelmän ohjaaja nähdään hyvin usein diktaattorina, sanelijana, jonka mielen mukaan esitys/elokuva rakentuu.

Hämeenlinnan teatterin ohjaaja Hannu Matti Tyhtilän puheet ja olemus viestivät aivan muuta, samoin näyttelijöiltä tulevat kommentit: Tyhtilä on keskustelija, kuuntelija, joka tekee lopulliset, näyttämöllä näkyvät päätökset vuorovaikutustilanteiden perusteella.

– Näytelmän ohjaaminen on kuin elämä itse – erilaisia ihmisten kohtaamisia. Parhaimmillaan esityksen rakentaminen on ryhmässä löytämisen riemukulkua. Ei ohjaamiseen liity mystiikkaa, Hannu Matti Tyhtilä puntaroi ammattiaan.

Yleisön edustaja
Hannu Matti Tyhtilä pohtii ohjaajan olevan tavallaan yleisön edustajan teatterissa: Tällaisen teoksen minä haluaisin nähdä.

Tyhtilä sanoo etenevänsä näytelmän ohjaustyössä kuin kodin siivouksessa – hylly kerrallaan. Kertarytinällä kaikki voi jäädä vinksin vonksin, systemaattisesti etenemällä laitetaan palanen kerrallaan esityskuntoon.

– Täytyy olla selkeä suunnitelma, jonka mukaan edetään. Samalla on kuitenkin oltava valmius ja rohkeus muutoksiin, kaikki ei etene ajatuksen mukaisesti. Rakennusvaiheessa juuri kohtaamiset toisten tekijöiden kanssa vievät esitystä eteenpäin, Tyhtilä selvittää ohjaajan asemaa kokonaisuudessa.

Tyhtilä opiskeli nuoruudessaan ensin opettajaksi, mutta tie vei lopulta teatteriopintoihin. Hän sanoo pohjoispohjalaisen suvun perinteiden olevan täynnä kulttuuriperimää niin musiikin kuin nuorisoseuraharrastuksen kautta. Tyhtilän serkku, näyttelijä Eeva-Maija Haukisen hakeutuminen näyttelijäksi vauhditti osaltaan myös Tyhtilän uravalintaa.

– Ympäristöni on aina ollut kulttuurimyönteinen, se kyllä helpotti teatteriin hakeutumista.
Kun vielä vaimo ja tytär ovat ammattiensa myötä mukana esittävän taiteen rintamassa, suvun kulttuuriperintä ei ole ainakaan vähentynyt, mieluummin väkevästi vankistunut.

Kantaesitysten metsästäjä
Hannu Matti Tyhtilä pohtii yhdeksi työsarkansa tärkeimmäksi osa-alueeksi löytää tuore ja oikein rytmitetty tarinan kerrontatapa:

– Se on samalla oikeiden ja toimivien kohtausten löytämistä joskus hurjan laajasta materiaalista. Ohjaajan on uskottava omaan näkemykseensä, vippaskonsteilla ei kokonaisuutta rakenneta.
Tuoreutta Tyhtilän ohjauksista varmasti löytyy, sillä miehen noin 50 ohjauksesta Hämeenlinnan teatterissa kaksi kolmasosaa on suomalaisia kantaesityksiä. Silloin eivät aikaisemmat näyttämölle rakennetut ylöspanot ole rasitteena.

Nyt Hämeenlinnan teatterissa esitettävä, kovasti kehuja kerännyt Seitsemännen portaan enkeli vaati neljän vuoden taustatyön, ennen kuin se saatiin ohjelmistoon!

– Alkujaan Maija Sydänmaalakka löysi teoksen ja esitti sen dramatisointia. Kun olin Frank McCourtin omaelämänkerralliseen romaanin lukenut, niin tiesin – tässä sen on!
Ensimmäinen urakka oli saada jo edesmenneen kirjailijan perikunnalta lupa tehdä romaanista teatteriversio, laatuaan ensimmäinen koko maailmassa. Vasta lupaprosessin jälkeen päästiin kiinni käytännön työhön.

Vahvaan tarinaan ja irlantilaismusiikkiin pohjautuvassa Seitsemännen portaan enkelissä Tyhtilä sanoo oltavan teatterin juurilla.

– Tässä esityksessä teatterileikki näkyy katsojalle. Tämä on vankasti eräällä tavalla luomuteatteria, sellaista, jonka varaan teatteri aikoinaan rakentui. Mukana on paljon kielellisiä ja ajatuksellisia jujuja. Me pyrimme välittömään kontaktiin yleisön kanssa.

Kokenut ohjaaja ei suostu sanomaan sitä, minkä näytelmän hän erityisesti haluaisi ohjata. Mutta esityksen sielunmaiseman hän tietää:

– Metsä kaikkine olomuotoinen, jo pelkkänä sanana tai visiona, kasvien niminä ja laulujen sanoina on kiehtova kokonaisuus. Metsä on minun maailmani. Siitä irtoaisi paljon – joskus!

Juttu on julkaistu Hämeenlinnan Viikkouutisissa 23.3.2012.