Kolumnit Uutiset

Ohjelmatyö vauhdissa

Syksyn mittaan on ilmentynyt erityistä harrastuneisuutta ensi keväänä muodostettavan hallituksen ohjelmaa kohtaan. Tuskin eduskuntapuolueet sentään ovat ulkoistaneet sen teon lukuisille etujärjestöille. Silti ne ovat puuhakkaita ja ikään kuin helpottavat tulevia neuvotteluja tarjoamalla niihin valmiita pohjapapereitaan. Täysin pyyteettömästi tietenkin.

Tiistaina työnantajien EK lennätti Etelärannasta ilmoille ohjelmapaperinsa, jossa se opastaa tulevaa hallitusta miljardisäästöistä ja palkkaveron kevennyksistä. Nykyiseen hallitukseen työnantajat ovat ilmeisesti jo menettäneet tyystin toivonsa.

EK:n asiantuntemusta ei tietenkään ole syytä epäillä, sillä sen toimitusjohtaja Jyri Häkämies (kok.) kuului vielä hetki sitten tasavallan hallitukseen, elinkeinoministerinä sen kovaan ytimeen.

Talonpoikaisjärjestö MTK uskoo tietävänsä temput, miten Suomi nostetaan suosta. Mahtiaine sen ohjelmatavoitteissa on bioenergia, puu ja turve. Niillä kovia kokeneen kansakunnan korpivaellus päättyy ja isänmaan uusi aurinko nousee, lämmittää ja valaisee.

Suomen luonnonsuojeluliiton ohjelmatavoitteissa on MTK:sta poikkeava näkemys soiden käytöstä. Liitto esittää soidensuojeluohjelman kakkosvaihteen käynnistämistä.

Järjestöjen näkemykset eivät oikein käy yksiin. Kyse on enemmästä kuin luovasta jännitteestä suhteessa turpeeseen.

Tämänhetkisessä politiikan suhdannetilanteessa ei ole kovin vaikea arvailla, kumpi esitys kirjautuu hallitusohjelmaan.

Järjestöjen hehkuva into hallitusohjelmaa kohtaan on kovin etunojaista, asioiden edelle kiiruhtamista. Kyse ei ole korttipelistä, jossa etulyönti on puoli voittoa, sillä vaalit ovat vasta huhtikuussa.

Toisekseen ohjelman laativat hallitukseen tulevat poliittiset puolueet. Ne kantavat siitä myös vastuun, eivät kaikenkarvaiset järjestölobbarit.

Heidän ohjelmaesitystensä ohella kylmää kyytiä voi keväällä olla tiedossa myös valtiosihteereille, joista sangen monella on vankka etujärjestötausta. Niille on ollut kovin tärkeätä saada oma sormijuottonsa ministerien päällystakiksi sekä silmiksi ja korviksi vahtimaan, mitä hallituksessa kulloinkin värkätään.

Etujärjestöjen aktiivisuuden voi tulkita niinkin, että niissä tunnetaan liian hyvin puolueet ja niiden kansanedustajat. Sitä ei käy kiistäminen, että eduskunnassa istuu joukon jatkona väkeä, jonka ydinosaaminen ei ole vahvinta juuri niillä alueilla, joita tarvitaan hyvinvointivaltion pelastustyössä. Viimekätinen vastuu on äänestäjillä ja näillä mennään, myös vaalien jälkeen.

Kansanedustajien laatua olisikin kovin uskaliasta avata yhtään enempää. Yksilöity arviointi johtaisi jo vakiintuneen maakunnan tavan mukaan tutkintapyyntöihin kunnianloukkauksesta ja niiden myötä muutenkin ylikuormitetun poliisin turhanaikaiseen paineistamiseen.