Uutiset

Oikealla työmaalla oppii eri lailla kuin harjoitusseinällä

– Kivempaa täällä on kuin koulussa, ja työ motivoi paljon enemmän kuin harjoitusseinien maalaaminen.

Näin tuumivat Koulutuskeskus Tavastian pintakäsittelylinjan toisen vuosikurssin opiskelijat, jotka ovat reilun viikon ajan maalanneet Iittalan vanhan puukoulun seiniä.

Seinät ovat olleet kipeästi paitsi maalin myös paklaamisen tarpeessa, sillä puukoululla järjestetyt naivistisen taiteen näyttelyt ovat jättäneet jälkensä tiloihin.

Tavastian pintakäsittelylinjan opettaja Eija Sinisalo pitää Iittalan puukoulua opetuksen kannalta erinomaisena kohteena.

– Tämä on vanha rakennus, jossa pinkopahvit vähät repsottavat eikä kaikki ole viivasuoraa. Maalareille tulee vanhoja kohteita joka tapauksessa vastaan, ja silloin joutuu kehittelemään konsteja, joilla työn voi tehdä hyvin niin, että paikan henki säilyy silti, Sinisalo sanoo.

Naivistit Iittalassa -säätiö järjestää puukoululla jälleen perinteisen kesänäyttelyn, joka avataan toukokuun viimeisenä viikonloppuna.