Uutiset

Oikean käden tiedettävä, mitä vasen tekee

Maaherra Anneli Taina kirjoittaa 19.10.2005 Hämeen Sanomissa, että kirjoituksessani pari päivää aikaisemmin ehdotettiin lääninhallituksia lakkautettaviksi, mutta ei tehty ehdotusta siitä, miten tehtävät lakkauttamisen jälkeen hoidettaisiin.

Me molemmat olemme yhtä mieltä hallinnon kolmiportaisuuden tarpeesta. On paljon asioita, jotka tarvitsevat hoituakseen kuntia isomman toimijan ja asioita, joista taas Helsinki on kaukana ja paikallistuntemuksen tarve on ilmeinen. Hallinnon kolmiportaisuutta piti myös pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) välttämättömänä.

Tarkastellaan esimerkin vuoksi opetusalaa maassamme ja jätetään paljolti kuntien vastuulla oleva peruskoulutus sivuun.

Jo toisen asteen opetus – siis lukiot ja ammattioppilaitokset – on sekä omistukseltaan että ohjaukseltaan monenkirjavaa – kunnallisdemokratian vaatimat hallitus ja valtuusto, suurin osa rahoituksesta ja opiskelijoiden määrän katto ministeriöstä. Toivottavasti oikea käsi tietää, mitä vasen tekee.

Ammattikorkeakoulut ovat kunnan omistamia tai osakeyhtiöitä, joista kunnat omistavat osakkeita. Aloituspaikkojen määrän ja rahoituksen ohjaus on kuitenkin vahvasti valtion hanskassa. Toiset kunnat perivät ammattikorkeakoululta vuokraa toiset taas jättävät perimättä kuluja – kunnat siis subventoivat kouluja profiloituakseen koulutusystävällisenä kuntana.

Toiminta on omiaan luomaan tehottomuutta, kun tehokkuuden – siis panos per tuotos -seuranta vaikeutuu. Ammattikorkeakoulut ja tiedekorkeakoulut pitäisi asettaa samalle omistus- ja hallintopohjalle.

Maakunnissa TE-keskukset vastaavat työvoima-asioista. Siihen kuuluu myös työttömien uudelleen koulutus. Miten on mahdollista onnistua työvoima-asioiden hoidossa, jos opetus ja työvoiman käytön suunnittelu eriytetään niin kuin se maassamme nyt on tehty.

Esimerkki osoittaa, että on tehtäviä, jotka ovat kunnille liian isoja ja valtiovallalle turhan etäisiä. Niitä on ratkottu kuntayhtymillä, seutusopimuksilla ja osin myös antamalla tehtäviä läänin hallituksille. Väliportaassa toimii siis kuntien yhteenliittymiä, maakuntia, TE-keskuksia ja lääninhallituksia.

Ratkaisu tähän sirpaloituneeseen ja tehottomaan hallintoon on maakuntien roolin vahvistaminen.

Tässä yhteydessä voisi yhdistää muutamia maakuntia. Koska tehtävistä osa on sellaisia, että ne eivät kaikilla alueilla hoidu yhden TE_keskuksen toimesta, voi osalle maakuntien hallintoa osoittaa useampaa maakuntaa koskeva asiakokonaisuus – tällaista mallia on Puolustusvoimat ilmoittanut rakentavansa.

Kirjoitukseni tarkoitus oli herättää päättäjät miettimään nyt meneillään olevan kunta- ja palvelurakenneuudistuksen yhteydessä myös väliportaan hallintoa.

Ei voida tehdä päätöksiä vain siirtymisestä isompiin peruskuntiin tai aluekuntiin, ellei samalla päätetä kuntia isompien toimijoiden tehtäviä ja toimivallan rajoja.

Eero Lapinleimu

Kylmäkoski

Päivän lehti

20.1.2020