Uutiset

Oikeuskansleri otti Kelan päätösrobotin tutkintaan – kyse on samantapaisesta automatiikasta kuin verottajalla

"Meiltä pyydetään selvitystä", Kelan juristi vahvistaa. Määräaika päättyy 20. joulukuuta.
Kela soveltaa täysin ilman ihmistä toimivaa automaattista päätöksentekoa ainakin opintotukiin. Kuva: Elias Lahtinen / Arkisto
Kela soveltaa täysin ilman ihmistä toimivaa automaattista päätöksentekoa ainakin opintotukiin. Kuva: Elias Lahtinen / Arkisto

Verohallinnon täysin koneellinen veropäätösten teko nousi otsikoihin tiistaina, kun eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin linjasi menettelyn perustuslain vastaiseksi.

Sakslinin mukaan ydinongelma on, ettei verottajan automaattipäätöksentekoa säätele mikään sellainen laki, joka takaisi verovelvollisten oikeusturvan ja hyvän hallinnon toteutumisen.

Käytännössä menettely on tuottanut aika-ajoin virheellisiä päätöksiä ja hankaloittanut verovelvollisten mahdollisuuksia saada henkilökohtaista palvelua sekä tietoa päätöksenteon perusteluista.

Kelassa valmistellaan selvitystä

Samantapaista automatiikkaa sovelletaan Kelassa.

Sen on todettu sopivan esimerkiksi opintotuesta päättämiseen silloin, kun järjestelmässä on tieto, että hakija on hyväksytty opiskelijaksi ja kaikki tiedot täsmäävät. Ihmistä ei ole välissä lainkaan.

Tämäkin prosessi on otettu tutkintaan. Oikeuskanslerinvirasto kiinnitti jo lokakuussa huomiota siihen, ettei Kela anna verkkosivuillaan yksityiskohtaista tietoa siitä, mitä etuuspäätöksiä automaatit tekevät ja miten. Kelan on annettava asiasta oikeuskanslerille selvitys 20. joulukuuta mennessä.

– Selvityspyyntö on tosiaan tullut. Meiltä pyydetään kuvausta päätöksentekomme automatisaatiosta, vahvistaa juristi Petri Lemettinen Kelan lakiyksiköstä.

– Kyse on samanlaisista asioista kuin Verohallinnon yhteydessä. Sen enempää emme halua antaa kommentteja tässä väliaikana. Tietoa tulee kattavasti julki sitten ennen joulua.

Myös Migri pyrki robottikantaan

Tekoälyn viranomaiskäyttöön kaivataan lakimuutosta tai ainakin pelisääntöjä.

Verohallinnon pääjohtaja Markku Heikura totesi tiistaina Lännen Medialle toivovansa lainsäädännön tarkentamista niin, että verotuksessa yli kymmenen vuotta käytössä ollut automaatiomenettely on edelleen mahdollinen.

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti pohti puolestaan alan vastuukysymyksiä STT:lle marraskuun puolivälissä antamassaan haastattelussa. Hänen mielestään pelisääntöjä kaivataan mitä pikimmin. Se on yksi keskeisimmistä juridis-eettisistä kysymyksistä sekä Suomessa että muualla maailmassa.

Marraskuussa oli esillä myös Maahanmuuttovirasto Migrin toive saada automaattisesta päätöksenteosta apua käsittelyruuhkaansa. Eduskunnan perustuslakivaliokunta tyrmäsi ajatuksen.

Migrin tapauksessa viraston ylin johtaja olisi ottanut yleisvastuun koneen tekemistä päätöksistä. Perustuslakivaliokunnan mielestä menettely olisi ollut näennäinen ja keinotekoinen.

Komissio edellyttää inhimillistä harkintaa

Euroopan komission verkkosivujen kysymys-vastaus-osiossa kysytään, onko automaattisen päätöksenteon käyttöä rajoitettu?

”Kyllä”, vastaus alkaa.

”Yksilöiden ei pitäisi joutua sellaisen päätöksen kohteeksi, joka perustuu pelkästään automaattiseen käsittelyyn ja joka on oikeudellisesti sitova tai vaikuttaa heihin haitallisesti.”

Automaatit päättävät jo monista asioista

Yli 80 prosenttia kaikista verotuspäätöksistä tehdään automaattisesti. Henkilöverotuksen automatisointi alkoi verohallinnossa yli 10 vuotta sitten. Nyt verohallinnossa on arviolta 2 000 työntekijä vähemmän kuin mitä täysin ihmisvoimin tehtävä päätöksenteko edellyttäisi.

Kelassa robotit tekevät rutiiniluonteisia päätöksiä muun muassa opintotuista. Yleiseen asumistukeen liittyvien päätösten automatisointia on oltu ainakin viemässä kokeiluasteelle.

Automaatiossa edistyneimpiä aloja ovat terveydenhuolto sekä rahalaitokset rutiiniluonteisten lainapäätösten kanssa.

Myös kunnat ovat aktivoituneet päätösautomaattien käyttöön. Tampere esimerkiksi otti keväällä käyttöön ohjelmistorobotin, joka käsittelee koulumatkaetuuksia.

Asiakkaille näkyvämpiä tekoälysovelluksia ovat chatbotit eli virtuaaliset palveluneuvojat.