fbpx
Uutiset

Oittiselle trialin mestaruus

Trialin toiseksi viimeinen SM osakilpailu käytiin lauantaina Jyväskylän Laajavuoressa. Tervakosken Moottorikerhosta kilpailuun osallistui kahdeksan ajajaa.

Ennen Jyväskylän kilpailua 40+-luokassa oli TeMK:n ajajilla kolmoisjohto. Sijoittumalla Jörgen Nylundia paremmin luokkaa johtavalla Ilkka Oittisella oli mahdollisuus ratkaista mestaruus jo ennen viimeistä osakilpailua. Sarjan kärkikaksikosta kummastakaan ei ollut kuitenkaan kilpailun voittajaksi, vaan TeMK:n Jukka Kuusinen voitti kilpailun ottamalla ainoastaan kaksi virhepistettä koko kilpailussa. Saman kerhon, kokonaistilanteessa kolmantena oleva, Ari Kyöstilä oli toinen ja kolmannen sijan ratkeamista jouduttiin odottamaan vielä maaliin tulon jälkeenkin, kun Oittisella ja Nylundilla oli tulostaululla saman verran virhepisteitä. Tasatuloksessa nollasuoritukset ratkaisevat, ja kun Oittisella oli yksi nolla enemmän, riitti kolmossijai varmistamaan Oittiselle yli 40-vuotiaiden Suomen mestaruuden jo ennen viimeistä kilpailua.

A-luokassa nousujohteisen kauden ajanut TeMK:n Leevi Paajanen oli ennen Jyväskylän osakilpailua kuronut MP-Taidon Sami Kymäläisen johdon kiinni ja kilpailuun lähdettiin kutkuttavasti samoista sarjapisteistä. Paajanen aloitti kilpailun hyvin ja johti luokkaa ensimmäisen kierroksen jälkeen kahdella pisteellä ennen MP-Taidon Leevi Linqvistiä ja seitsemän pisteen erolla Kymäläiseen. Edes Kymäläisen loistava toinen kierros ei riittänyt Paajasen voittamiseen ja tasaiset kierrokset ajanut Paajanen voitti kilpailun neljän pisteen erolla ennen Kymäläistä, joka nappasi kakkossijan samoilla pisteillä Lindqvistin kanssa, nollasuoritusten ratkaistessa keskinäisen paremmuuden. Voiton ansiosta Paajanen lähtee viimeiseen osakilpailuun Seutulaan Suomen cupin johtopaikalta.

TeMK:n Teemu Koreemäelle ei B-luokassa kunnon vastusta löytynyt ja Koreemäki ajoi lähes kahdenkymmenen pisteen erolla voittoon ennen Hämeen Moottorikerhon Tommi Kalliota. Myös Suomen cupin pisteissä Koreemäki siirtyi johtoon vaikka joutuikin jättämään väliin kauden toisen osakilpailun.

Eliitissä HäMK:n Timo Myöhänen lisäsi pistejohtoaan voittamalla järjestävän kerhon JMU:n Jussi Haapasen selvästi kuudellatoista pisteellä.

Sunnutaina oli vuorossa joukkue-SM Petäjävedellä. Jyväskylän Moottoriurheilijat ajoivat selvään voittoon ennen MP-Taitoa. Tervakosken Moottorikerhon joukkue Leevi Paajanen, Teemu Koreemäki ja Sami Mannila sijoittui neljänneksi. B-luokan joukkuekilpailussa TeMK oli toinen joukkueelle Jörgen Nylund, Ilkka Oittinen, Ari ja Marko Kyöstilä. Joukkuekilpailun yhteydessä kokeiltiin uutta, kaikille vapaata yleisen luokan joukkuekilpailua, jonka voittoon ajoi TeMK:n joukkue Tessa Kallio ja Kauko Kuusinen.

Asiasanat

Menot