Uutiset

Ojoisten lastentaloon tulee neuvola

Ojoisten lastentalon suunnittelu etenee siltä pohjalta, että myös neuvola saa uudet tilat samaan taloon muiden lasten palveluiden kanssa.

Lasten ja nuorten lautakunta (lanula) hyväksyi lastentalon hankesuunnitelman viime kuun kokouksessaan, mutta pyysi vielä terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnalta (tetola) lausunnon neuvolan siirtämisestä.

Lastentaloon suunnitellaan tilat päiväkodille, esikoululle ja alkuopetukselle eli alakoulun kahdelle ensimmäiselle luokalle.

Tetola ei nähnyt estettä neuvolan siirtymiselle. Tetolan lausunnon mukaan neuvolan siirrolla ei ole merkitystä sille, millaiseksi avosairaanhoidon palveluverkko muodostuu.

Ojoisten asukkaiden pelko on ollut, että neuvolan muutto on alkusoittoa koko terveysaseman siirtymiselle pääterveysasemalle.

Tilaajajohtaja Markku Rimpelän mukaan asia tulee vielä esille lanulassa ensi viikolla, mutta se merkitään vain tiedoksi.

-Suunnitelma on jo hyväksytty. Nyt voidaan edetä myös neuvolan suunnittelussa.

Uutta lastentaloa tehdään nyt kireällä aikataululla. Tavoitteena on päästä rakentamaan jo tänä vuonna, jotta ensi vuoden loppupuolella olisi valmista.

Koska koulu siirtyy alaluokkia lukuun ottamatta tulevalle Seminaarinkoululle, hankkeen budjetti pienenee noin viidellä miljoonalla vajaaseen kahdeksaan miljoonaan euroon. Neliöt putoavat 6 000:sta 4 000 neliöön.

Kosteus- ja homevaurioiden vaivaamat Ojoisten päiväkoti ja pääosa koulusta puretaan. (HäSa)

Päivän lehti

26.5.2020